Jälleen on ohi joulun aika, koiran herkkuviikko. Jasulla on ollut rankka viikko takana, joka päivä on pitänyt nuuskutella ihania tuoksuja ja toki myös jotain saanut maistaakin.
Jasu nautti kinkun paistosta. Uskollisena se vahti kinkkua viimeisen ajan uunissa ja sen hetken, kun kinkku oli pöydällä vetäytymässä. Lämmin kinkkumaistiainenkin kelpasi. Säilytin kinkkua parvekkeella, Jasu makaili usein parvekkeen oven edessä vahtimassa. En tiedä pelkäsikö se, että joku vie kinkun siltä vai halusiko se vain olla valmiina, kun menen sitä noutamaan. Joka tapauksessa aina parvekkeen oven avautuessa koira oli nenineen välissä nuuhkimassa kinkkua.
Laatikotkin olisivat Jasulle kelvanneet. Vähän annoin perunalaatikkoa ja lanttulaatikkoa maistiaseksi, mutta eritoten lanttulaatikko on niin vahvaa, ettei pienen koiran ruuansulatuselimistö sitä kestä. Sienisalattiakin tarjottiin, mutta se ei kelvannut. Löytyi siis ruoka, jota Jasu ei syö.
Kinkku kelpasi aina. Välillä, kun istuin kinkkulautanen pöydällä vieressäni ja söin joulupahettani, kinkkuvoileipää sinapilla, tunsin kuinka koira tökki minua jalkaan. Jos vilkaisin sitä, se katseli merkitsevästi kinkkulautasta. Annoin minä maistiaisia, mutta yritin kovasti olla antamatta ihan heti sen jälkeen, kun koira oli sitä niin selvästi pyytänyt.
Jasu-paran nenä kyllä meinasi monta kertaa nyrjähtää. Myös naapuri oli paistanut kinkkua, ja se ihana tuoksu oli levinnyt koko käytävään. Suklaa tuoksui, pähkinät tuoksuivat, kaikki houkutukset. Koiralle kestänee myös vähän aikaa toipua joulun yltäkylläisyydestä...
maanantaina, joulukuuta 29, 2008
sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008
Hirvipaistia joulun päätteeksi
Onnistuin ostamaan Pirkkalan Citymarketista taannoin kilon verran hirven kulmapaistia, jonka pakastin. Ajatuksena oli, että joulun päätteeksi, sian lihaan kyllästyttyämme, nauttisimme hirvipaistia, varsinkin kun oli vieraita tulossa. Lauantaina suuri hetki koittikin.
Otin paistin jo perjantaina sulamaan ja lauantaina aamusta jääkaapista lämpenemään. Päätin säveltää reseptin itse, kun en muistanut miten joskus aikaisemmin oli työpaikan saunaillassa valmistettu paistia. Reseptin nimi tuolloin oli ollut Hyrynsalmi special, ja minulla hatarat mielikuvat siitä miten se valmistettiin.
Pilkoin lihan palasiksi, sellaisiksi reiluiksi "karjalanpaistipaloiksi" ja poistin kalvon lihasta. Vaatii muuten terävää veistä. Sitten paistoin palat kevyesti paistinpannulla voin kanssa, hirvi on melko kuivaa lihaa ja voista siihen tarttuu mukavasti makua. Pilkoin kaksi isoa sipulia isohkoiksi suikaleiksi. Pistin lihat ja paistaessa kertyneen nesteen pataan. Maustoin lihat suolalla, pippurilla ja runsaalla tinjamilla. Sitten sipulit päälle ja pata uuniin, kannen alla. Lihoista oli paistaessa tullut niin paljon nestettä, että ne olivat mukavasti kosteina padassa.
Annoin satsin hautua uunissa parisen tuntia ennen kuin lisäsin joukkoon ruokakerman (10%), yhteensä jotain 3.5 dl. Laitoin joukkoon myös vehjäjauhoja, mutta niillä ei ollut toivottavaa, saostavaa vaikutusta. Tunnin lisäpaistelun jälkeen testasin makua (lisää suolaa) ja lisäsin uunin lämpöä niin, että seos jo hivenen kiehahti. Tällöin pistin siihen maizena-seoksen joukkoon saostamaan sitä (toimi) ja takaisin uuniin hetkeksi. Lisukkeena tarjosin perunamuusia ja puolukkahilloa sekä joulun jäännössalaatteja. Oli muuten hy-vää.
Otin paistin jo perjantaina sulamaan ja lauantaina aamusta jääkaapista lämpenemään. Päätin säveltää reseptin itse, kun en muistanut miten joskus aikaisemmin oli työpaikan saunaillassa valmistettu paistia. Reseptin nimi tuolloin oli ollut Hyrynsalmi special, ja minulla hatarat mielikuvat siitä miten se valmistettiin.
Pilkoin lihan palasiksi, sellaisiksi reiluiksi "karjalanpaistipaloiksi" ja poistin kalvon lihasta. Vaatii muuten terävää veistä. Sitten paistoin palat kevyesti paistinpannulla voin kanssa, hirvi on melko kuivaa lihaa ja voista siihen tarttuu mukavasti makua. Pilkoin kaksi isoa sipulia isohkoiksi suikaleiksi. Pistin lihat ja paistaessa kertyneen nesteen pataan. Maustoin lihat suolalla, pippurilla ja runsaalla tinjamilla. Sitten sipulit päälle ja pata uuniin, kannen alla. Lihoista oli paistaessa tullut niin paljon nestettä, että ne olivat mukavasti kosteina padassa.
Annoin satsin hautua uunissa parisen tuntia ennen kuin lisäsin joukkoon ruokakerman (10%), yhteensä jotain 3.5 dl. Laitoin joukkoon myös vehjäjauhoja, mutta niillä ei ollut toivottavaa, saostavaa vaikutusta. Tunnin lisäpaistelun jälkeen testasin makua (lisää suolaa) ja lisäsin uunin lämpöä niin, että seos jo hivenen kiehahti. Tällöin pistin siihen maizena-seoksen joukkoon saostamaan sitä (toimi) ja takaisin uuniin hetkeksi. Lisukkeena tarjosin perunamuusia ja puolukkahilloa sekä joulun jäännössalaatteja. Oli muuten hy-vää.
torstaina, joulukuuta 18, 2008
Ostoksilla marketissa
Olen siirtynyt pääsääntöisesti asioimaan kaupassa autolla, automarketeissa. Tämä muutos entiseen kävellen kauppaan -malliin siksi, että teemme ostokset harvemmin ja ostamme siis enemmän kerralla. Ja tämä taas johtuu siitä, että haluamme säästää aikaa. Sitähän säästyy, monen illan sijasta kaupassa tärväytyy vain yksi ja jää enemmän aikaa hengata koiran kanssa.
Marketeissa käyminen on kuitenkin herättänyt joitakin kysymyksiä. Kukahan kumma on se tyyppi, joka automarketin pihalla tykkää laittaa ostoskärrynsä niiden säilytyssuojassa siihen jonoon, jossa on eniten kärryjä? Sitten se ylipitkä kärryjono tukkii kulkuväylän. Kerran huomasin kuinka nuorehko mies toi tyhjät kärrynsä tuohon palautukseen ja pisti ne muitta mutkitta siihen pisimpään jonoon. Olin itse kauempana menossa vasta kärryjä ottamaan enkä ehtinyt haastatella häntä tästä ratkaisusta. Otin hänen palauttamansa kärryt ja kun toin ne myöhemmin takaisin, sain kyllä laitettua kärryt ihan hyvin niihin lyhyempiin joihinkin, joissa kärryt eivät vielä ole sään armolla ulkona.
Tiedän, että kärryjä kerättäessä lähemmäksi liikettä niitä vedetään pitkiin jonoihin jotka traktori- tai trukkikuljettaja sitten poimii kyytiin ja vie mennessään. Mutta tällöin jonot ovat tilapäisiä. Olen ihan vakuuttunut, että kärryjonojen kasvattajat ovat ihan oma ihmisrodun alalajinsa.
Marketeissa käyminen on kuitenkin herättänyt joitakin kysymyksiä. Kukahan kumma on se tyyppi, joka automarketin pihalla tykkää laittaa ostoskärrynsä niiden säilytyssuojassa siihen jonoon, jossa on eniten kärryjä? Sitten se ylipitkä kärryjono tukkii kulkuväylän. Kerran huomasin kuinka nuorehko mies toi tyhjät kärrynsä tuohon palautukseen ja pisti ne muitta mutkitta siihen pisimpään jonoon. Olin itse kauempana menossa vasta kärryjä ottamaan enkä ehtinyt haastatella häntä tästä ratkaisusta. Otin hänen palauttamansa kärryt ja kun toin ne myöhemmin takaisin, sain kyllä laitettua kärryt ihan hyvin niihin lyhyempiin joihinkin, joissa kärryt eivät vielä ole sään armolla ulkona.
Tiedän, että kärryjä kerättäessä lähemmäksi liikettä niitä vedetään pitkiin jonoihin jotka traktori- tai trukkikuljettaja sitten poimii kyytiin ja vie mennessään. Mutta tällöin jonot ovat tilapäisiä. Olen ihan vakuuttunut, että kärryjonojen kasvattajat ovat ihan oma ihmisrodun alalajinsa.
tiistaina, joulukuuta 16, 2008
Jouluvalmisteluja - paras päivä edessä
Viikon päästä on joulunajan paras päivä, nimittäin aatonaatto. Pidän siitä kaikkein eniten, erityisesti siitä illasta. Aatonaattona siivotaan, valmistetaan jouluruokia, paistetaan kinkkua, tuodaan kuusi sisälle ja koristellaan se. Iltaa kohti päästään hiljentymään joulun odottamisen tunnelmaan glögilasin kanssa kuusta katsellen.
Vähän jänskättää miten imelletyn perunalaatikkoni taas käy. Viikonloppuna maistoin Saarioisten valmistuotelaatikkoa ja se oli yllättävän hyvän makuista. Päätin, että tänä vuonna paistelen laatikkoni jo pari päivää ennen joulua, jotta ehdin hakea kaupasta backupiksi valmislaatikon, jos omani ei ole tarpeeksi makeaa.
Joululahjat on melkein hankittu, paketointi puuttuu. Ruokaostosten tekeminen pelottaa jo etukäteen... Erehdyin eilen postiin muistamatta, että on viimeinen mahdollisuus postittaa joulukortteja. Jonossa oli muitakin ihmisiä...
Vähän jänskättää miten imelletyn perunalaatikkoni taas käy. Viikonloppuna maistoin Saarioisten valmistuotelaatikkoa ja se oli yllättävän hyvän makuista. Päätin, että tänä vuonna paistelen laatikkoni jo pari päivää ennen joulua, jotta ehdin hakea kaupasta backupiksi valmislaatikon, jos omani ei ole tarpeeksi makeaa.
Joululahjat on melkein hankittu, paketointi puuttuu. Ruokaostosten tekeminen pelottaa jo etukäteen... Erehdyin eilen postiin muistamatta, että on viimeinen mahdollisuus postittaa joulukortteja. Jonossa oli muitakin ihmisiä...
tiistaina, joulukuuta 02, 2008
Verkkokauppa pelastaa jouluostokset
Viimeiset pari vuotta, tai jos totta puhutaan niin viimeiset kymmenen vuotta, minulla on ollut vakavia vaikeuksia ehtiä jouluostoksille. Ongelma ei niinkään ole sukulaiset joille ostetaan lahjoja koko perheen nimissä, vaan puoliso, jota ilman pitäisi kaupoille ehtiä.
Opiskeluaikoina joulunalusviikot olivat täynnä tenttejä, enkä ainakaan parina viimeisenä opiskeluvuotena ehtinyt jouluostoksille juuri lainkaan, edes sukulaislahjoja ostamaan. Suunnittelin kyllä mitä hankitaan. Opiskelujen loputtua työkiireet ovat täyttäneet kalenterin. Jostain ihme syystä töissä on aina älytön puristus ennen joulua, "kaikki" halutaan valmiiksi, koska pariin viikkoon joulun ja loppiaisen välillä "suuri" osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän poissa. Tämä rutistus aiheuttaa vakavia ongelmia siviilielämän ajankäytön suhteen.
Viime vuonna maksimoin ongelmat reissaamalla pariin otteeseen ulkomailla joulukuussa. Lisäksi viimeinen joulunalusviikko meni polvileikkauksessa ja siitä toipumisessa. Tänä vuonna näyttää siltä, että reissaan taas hektisesti ja teen ne vähät vapaa-illat töitä. On jotenkin mukavampaa priorisoida se loppuun jäävä siivu omasta ajasta perheen parissa oleiluun kuin kaupassa rientämiseen. Sitä paitsi yksin kaupassa käynti vaatii niin paljon järjestelyjä, että yllätysmomentti on menetetty.
Ehdin viime vuonna jo hiukan kokeilla lahjojen tilaamista webistä. Tänä vuonna olen vienyt sen paljon pidemmälle. Olen tilannut jo isoimman osan aikomistani joululahjoista netin kautta ja mahdollisesti tilaan loputkin. Lahjat ovat tavaroita tai asioita joita kyllä saisi muualtakin, mutta näin ne tulevat todella pienellä ajankäytöllä. Hinta, jonka maksan kotiin- tai postiinkuljetuksesta, on pieni verrattuna säästettyyn aikaan. Kuljetuskustannukset ovat kyllä oikeasti aika pieniä. Jos paketin saa kotiin tai lähipostiin, johon on 800 metriä matkaa, viidellä tai kuudella eurolla, kyseessä on pikkuhinta. Lisäksi sen voin noutaa matkalla töistä kotiin ja piilottaa samantien.
Ja tietysti lahjaksi voi antaa jotain immateriaalista, kuten sovittua laatuaikaa. Luultavimmin paras lahja.
Opiskeluaikoina joulunalusviikot olivat täynnä tenttejä, enkä ainakaan parina viimeisenä opiskeluvuotena ehtinyt jouluostoksille juuri lainkaan, edes sukulaislahjoja ostamaan. Suunnittelin kyllä mitä hankitaan. Opiskelujen loputtua työkiireet ovat täyttäneet kalenterin. Jostain ihme syystä töissä on aina älytön puristus ennen joulua, "kaikki" halutaan valmiiksi, koska pariin viikkoon joulun ja loppiaisen välillä "suuri" osa ihmisistä on enemmän tai vähemmän poissa. Tämä rutistus aiheuttaa vakavia ongelmia siviilielämän ajankäytön suhteen.
Viime vuonna maksimoin ongelmat reissaamalla pariin otteeseen ulkomailla joulukuussa. Lisäksi viimeinen joulunalusviikko meni polvileikkauksessa ja siitä toipumisessa. Tänä vuonna näyttää siltä, että reissaan taas hektisesti ja teen ne vähät vapaa-illat töitä. On jotenkin mukavampaa priorisoida se loppuun jäävä siivu omasta ajasta perheen parissa oleiluun kuin kaupassa rientämiseen. Sitä paitsi yksin kaupassa käynti vaatii niin paljon järjestelyjä, että yllätysmomentti on menetetty.
Ehdin viime vuonna jo hiukan kokeilla lahjojen tilaamista webistä. Tänä vuonna olen vienyt sen paljon pidemmälle. Olen tilannut jo isoimman osan aikomistani joululahjoista netin kautta ja mahdollisesti tilaan loputkin. Lahjat ovat tavaroita tai asioita joita kyllä saisi muualtakin, mutta näin ne tulevat todella pienellä ajankäytöllä. Hinta, jonka maksan kotiin- tai postiinkuljetuksesta, on pieni verrattuna säästettyyn aikaan. Kuljetuskustannukset ovat kyllä oikeasti aika pieniä. Jos paketin saa kotiin tai lähipostiin, johon on 800 metriä matkaa, viidellä tai kuudella eurolla, kyseessä on pikkuhinta. Lisäksi sen voin noutaa matkalla töistä kotiin ja piilottaa samantien.
Ja tietysti lahjaksi voi antaa jotain immateriaalista, kuten sovittua laatuaikaa. Luultavimmin paras lahja.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Lumiukkojen kuolema
Näin lyhyt oli talvi tällä erää. Eilen vielä katselin lumiukkoja puistoissa ja pihoilla koiran kanssa, heiteltiin lumipalloja ja juostiin hangessa. Tänään keli on jo muuttunut vesisateeksi.
Joka vuosi ensilumen aikaan muistan oman ensimmäisen lumiukkona. Teimme sen kotipihaani kun olin arviolta kolme ja puoli vuotta vanha. Muistan, että lunta alkoi sataa kun äiti luki minulle jotain Minttu-kirjaa. Isä oli pihatöissä. Kun lunta oli tullut jonkin verran jo maahan, äiti kysyi, että mitäs jos mentäisiin ulos tekemään lumiukko. Minä olin ihan ihmeissäni, mutta heti valmis mukaan. Ja niin me teimme. Ison lumiukon, jonka palloja en jaksanut kyllä itse nostaa toistensa päälle. Kaksi isoa palloa ja yksi pienempi pää ja porkkana nenäksi. Äidillä oli kotitekoiset lapaset, joissa oli valkoisia ja punaisia raitoja.
Lumiukko säilyi melkein koko talven. Se alkoi sulaa keväämmällä maaliskuun tienoolla ja voimieni tunnossa minä itse kaadoin sen. Lähes viimeisten suojasäiden aikaan tein siitä vielä lumihevosen, tosin minua pari vuotta vanhemman pikkuserkun avulla.
Ehkä tästä muistosta johtuu se, että Lumiukko-piirretty aiheuttaa minulle hyvän, mutta haikean mielen.
Joka vuosi ensilumen aikaan muistan oman ensimmäisen lumiukkona. Teimme sen kotipihaani kun olin arviolta kolme ja puoli vuotta vanha. Muistan, että lunta alkoi sataa kun äiti luki minulle jotain Minttu-kirjaa. Isä oli pihatöissä. Kun lunta oli tullut jonkin verran jo maahan, äiti kysyi, että mitäs jos mentäisiin ulos tekemään lumiukko. Minä olin ihan ihmeissäni, mutta heti valmis mukaan. Ja niin me teimme. Ison lumiukon, jonka palloja en jaksanut kyllä itse nostaa toistensa päälle. Kaksi isoa palloa ja yksi pienempi pää ja porkkana nenäksi. Äidillä oli kotitekoiset lapaset, joissa oli valkoisia ja punaisia raitoja.
Lumiukko säilyi melkein koko talven. Se alkoi sulaa keväämmällä maaliskuun tienoolla ja voimieni tunnossa minä itse kaadoin sen. Lähes viimeisten suojasäiden aikaan tein siitä vielä lumihevosen, tosin minua pari vuotta vanhemman pikkuserkun avulla.
Ehkä tästä muistosta johtuu se, että Lumiukko-piirretty aiheuttaa minulle hyvän, mutta haikean mielen.
torstaina, marraskuuta 20, 2008
Lunta!
Mahtavaa oli katsella lumisadetta eilen! Ja kun se kaiken lisäksi jatkui vielä tällekin päivälle, riemulla ei ollut rajoja. Jo viikonloppuna loin kaihoisia katseita Koulukadun tekojääradalle ja mietin missä kunnossa luistimeni ovat. Nyt tuli vihdoin lunta maahan. Haluaisin takaisin vanhanajan talvet, jolloin oli kylmää ja paljon lunta. Pääsisi hiihtämään, luistelemaan ja välillä vähän vaan tarpomaan lumeen. Helppo tietysti minun sanoa, kun auto on autohallissa yön lämpimässä eikä tarvitse tehdä itse lumitöitä.
Jasukin sekosi lumesta. Koiraparka ryntäili edestakaisin lumessa jälkiä haistellen. Teimme aamulla pitkän lenkin vauhdikkaasti, kun Jasu juoksi edelläni ja dippasi päänsä jokaiseen jalan- ja tassunjälkeen. Viime talven lumijaksot olivat niin lyhyitä, että koira ei ehtinyt missään vaiheessa tuohon haisteluun kyllästyä. Mielenkiintoista nähdä miten käy tällä kertaa.
Jasukin sekosi lumesta. Koiraparka ryntäili edestakaisin lumessa jälkiä haistellen. Teimme aamulla pitkän lenkin vauhdikkaasti, kun Jasu juoksi edelläni ja dippasi päänsä jokaiseen jalan- ja tassunjälkeen. Viime talven lumijaksot olivat niin lyhyitä, että koira ei ehtinyt missään vaiheessa tuohon haisteluun kyllästyä. Mielenkiintoista nähdä miten käy tällä kertaa.
maanantaina, marraskuuta 17, 2008
Sisustusurakkaa
Tuli eilen käytettyä lähes koko sunnuntai huonekalujen järjestelyyn. Siirsimme S:n kanssa kahdestaan kaksi lasiovellista kirjakaappia olohuoneen peränurkasta työhuoneeseen. Homma osoittautui juuri niin raskaaksi ja hikiseksi kuin etukäteen uumoilin. Ensin tyhjensimme toisen kaapin ja totesimme, että pystymme sitä tyhjänä vähän liikuttelemaan. Sitten kannoimme työhuoneesta vuodesohvan eteiseen pois alta. Se osoittautui aika kinkkiseksi hommaksi. Jotenkin muistelen, että se sohva olisi helpommin saatu sinne kuin mitä eilen otti sen pois tuonti.
Jonkin aikaa sohvaa käänneltyämme löysimme muodon jossa se mahtui tulemaan oviaukosta ja käytävää pitkin eteiseen. Sitten äpästimme toisen hyllyn työhuoneeseen. Osoittautui helpommaksi vetää hyllyä vanhan viltin päällä lattiaa pitkin kuin yrittääkään nostaa sitä. Hylly painoi kuin synti, jos nyt tiedän edes miten paljon synnit painavat, ja notkahteli aina ikävästi kun yritimme kallistaa sitä. Vetäminen toimi, ja saimme illan jo pimetessä molemmat hyllyt työhuoneeseen. Sitten "vain" kirjat takaisin paikoilleen ja sohva olohuoneeseen.
Ideanahan oli, että olohuoneen nurkkaan tulisi sellainen lasiovellinen kirjahylly, jossa on myös kulmaelementti. Sopiva kokonaisuus on Askon Aspö-hyllyistä, kunhan vain raaskimme sen ostaa. Kunhan tuo hyllystö on sitten täytetty kirjoillamme ja muilla esineilla, voimme miettiä haluammeko pitää työhuoneeseen raahatut kaapit. Jotenkin itse ajattelin, että toisesta niistä voisi luopua, mutta ehkä on parempi katsoa valmiin kokonaisuuden kanssa mitä jää yli...
Jonkin aikaa sohvaa käänneltyämme löysimme muodon jossa se mahtui tulemaan oviaukosta ja käytävää pitkin eteiseen. Sitten äpästimme toisen hyllyn työhuoneeseen. Osoittautui helpommaksi vetää hyllyä vanhan viltin päällä lattiaa pitkin kuin yrittääkään nostaa sitä. Hylly painoi kuin synti, jos nyt tiedän edes miten paljon synnit painavat, ja notkahteli aina ikävästi kun yritimme kallistaa sitä. Vetäminen toimi, ja saimme illan jo pimetessä molemmat hyllyt työhuoneeseen. Sitten "vain" kirjat takaisin paikoilleen ja sohva olohuoneeseen.
Ideanahan oli, että olohuoneen nurkkaan tulisi sellainen lasiovellinen kirjahylly, jossa on myös kulmaelementti. Sopiva kokonaisuus on Askon Aspö-hyllyistä, kunhan vain raaskimme sen ostaa. Kunhan tuo hyllystö on sitten täytetty kirjoillamme ja muilla esineilla, voimme miettiä haluammeko pitää työhuoneeseen raahatut kaapit. Jotenkin itse ajattelin, että toisesta niistä voisi luopua, mutta ehkä on parempi katsoa valmiin kokonaisuuden kanssa mitä jää yli...
keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008
Hifiprojekti
Nyt kun kamat ovat asennettuna ja testattuna, uskaltaa jo kertoa mitä tuli hankituksi. Kyseessä on siis kotiteatterilaitteiston päivitysprojekti.
Halusin paitsi 5.1 äänentoiston elokuvankatseluun, myös eroon turhista kaapeleista ja yksinkertaistaa laitteiston kytkennän, eli päivittää HDMI-aikakauteen tarvittavat tavarat. 5.1 vahvistin minulla kyllä jo oli, samoin 5 kpl kaiuttimia, mutta eri sarjaa ja pikkuisen ehkä vaisujakin.
Uusiksi meni televisio, vahvistin, DVD-soitin (jo aiemmin) ja kaiuttimet. Vanha Thompsonin DVD-tallennin oireili vakavasti ja ostin jo viime vuoden lopulla Sonyn RDR-GX350 -tallentimen tilalle. Televisiota mietin pitkään, lopulta päädyin Sony 40W4500 -mallin televisioon, siis 40". Matkaa sohvalta televisiolle kertyy 2.8 metriä, arvelin 40" suurimmaksi malliksi moiselle matkalle. Myöhempi tutkiminen mm. DVDPlazan keskustelupalstoilla on osoittanut, että monet ostavat paljon isomman television tuolle matkalle, mutta meidän TV-käyttöön 46" olisi kyllä ollut liioittelua.
Kaiuttimet olin valinnut jo aikaa sitten. Halusin vanhojen Missionin pakettikaiuttimien ja Paradigm-keskikaiuttimien ja Dali takakaiuttimien tilalle tasapainoisen setin. Ostin huuto.netistä käytettynä kolme Apmhion Helium 2 kaiutinta, hopean väristä. Koekuunneltuani niitä marssin Hifistudioon ja pyysin tarjouksen kahdesta Helium 2:sta lisää (valitettavasti hopeaa ei ollut, joten hopean ja koivun yhdistelmä birch piti ottaa) sekä subbarista, Amphion Impact 400:sta. Samaan settiin pyysin myös 4 kpl kaiuttimen jalkoja (Spectral, lasisella jalustalla) ja tarjousta vahvistimesta, Sony STR-DA5300ES -mallista.
Päädyin Sonyn malliin oikeastaan juteltuani myyjän kanssa. Olin epätietoinen haluanko ottaa 7.1 -vahvistinta vai riittäisikö jokin vanhempi malli, mutta koska myyjällä oli vielä DA5300ES:ää varastossa, DA5400ES:n hinta alkoi 2:lla ja sisälsi neljä numeroa ennen desimaaleja, päädyin tuohon vanhempaan malliin. Ominaisuudet ovat lähes samat kuin uudemmassa lukuunottamatta joitain kuvanparannusefektejä, joita tuskin tarvitsen, mutta HDMI-sisäänmenoja on 6 ja muutenkin hyvät liittimet. Ulostuloja on vain 2, mutta uskon pärjääväni. Ainakin toistaiseksi tarkoitus on vetää videomatsku vain yhteen telkkuun, kun ei sitä tykkiä ole...
Pääsimme hinnasta yhteisymmärrykseen ja jo kolmen päivän päästä raahasin paketit kotiin. Asentamiseen meni 2 tuntia ennen kuin musiikit alkoivat kuulua. Purin koko tv-hyllyn, asettelin palikat uudelleen järjestykseen ja vedin kaapelit kaikille kaiuttimille. Kytkin DVD-tallentimen, digiboksin (Humax 9200C ilman HDMI:tä), CD-soittimen, Wii:n ja television vahvistimen sisäänmenoihin, ulostuloon TV:n. Lopputuloksena siis kaikkien signaalien kierrätys vahvistimen läpi, äänet vaihtoehtoisesti joko vahvistimen kautta kaiutinjärjestelmästä tai TV:stä. Kun vielä kruunasin homman jo aiemmin hankitulla Applen Airport Expressillä ja kytkin senkin vahvistimen sisäänmenoihin, voin soitella MP3:ksi tallennettua musa-arkistoani MacBookin iTunesilla mistä huoneesta vain. Airport kytkeytyy WLAN:iin ja näkyy MacBookille externaalina vastaanottimena.
Homma toimii nyt hyvin. Vähän piti äpästellä, että sain kaikki säädöt kohdalleen, mutta nyt lopputulos on mitä haluttiinkin. Koska suurin osa laitteista on Sonyn, käynnistyvät ne melkein yhden kaukosäätimen avulla. Esimerkiksi TV:n virrankytkentä saa vahvistimen päälle, vahvistimen kytkentä ja signaalin sisäänotto digiboksista saa TV:n oikealle kanavalle. 5.1 äänijärjestelmä toimii, Amphionin kaiuttimet ovat ihan riittävät meidän käytöllemme, olohuonekin on ihan tavallinen olohuone eikä mikään leffakellari.
Seuraavana proggiksena olisi miettiä digiboksia, jolla voisi päästä vaikka ulkoiseen kovalevyjakoon kiinni, tai Applen vielä sofistikoituneempia versioita Airportista, mahdollistaen musiikki- ja kuvatiedostojen jaon ilman MacBookia, pelkällä levyjaolla.
Ekotekoni tässä vaiheessa oli vanhojen vehkeiden myyminen pois. Ja tietysti se, että sammutan laitteet, kun ne eivät ole käytössä. Valitettavasti näin on aika usein, kun työelämä pitää kiireisenä...
Halusin paitsi 5.1 äänentoiston elokuvankatseluun, myös eroon turhista kaapeleista ja yksinkertaistaa laitteiston kytkennän, eli päivittää HDMI-aikakauteen tarvittavat tavarat. 5.1 vahvistin minulla kyllä jo oli, samoin 5 kpl kaiuttimia, mutta eri sarjaa ja pikkuisen ehkä vaisujakin.
Uusiksi meni televisio, vahvistin, DVD-soitin (jo aiemmin) ja kaiuttimet. Vanha Thompsonin DVD-tallennin oireili vakavasti ja ostin jo viime vuoden lopulla Sonyn RDR-GX350 -tallentimen tilalle. Televisiota mietin pitkään, lopulta päädyin Sony 40W4500 -mallin televisioon, siis 40". Matkaa sohvalta televisiolle kertyy 2.8 metriä, arvelin 40" suurimmaksi malliksi moiselle matkalle. Myöhempi tutkiminen mm. DVDPlazan keskustelupalstoilla on osoittanut, että monet ostavat paljon isomman television tuolle matkalle, mutta meidän TV-käyttöön 46" olisi kyllä ollut liioittelua.
Kaiuttimet olin valinnut jo aikaa sitten. Halusin vanhojen Missionin pakettikaiuttimien ja Paradigm-keskikaiuttimien ja Dali takakaiuttimien tilalle tasapainoisen setin. Ostin huuto.netistä käytettynä kolme Apmhion Helium 2 kaiutinta, hopean väristä. Koekuunneltuani niitä marssin Hifistudioon ja pyysin tarjouksen kahdesta Helium 2:sta lisää (valitettavasti hopeaa ei ollut, joten hopean ja koivun yhdistelmä birch piti ottaa) sekä subbarista, Amphion Impact 400:sta. Samaan settiin pyysin myös 4 kpl kaiuttimen jalkoja (Spectral, lasisella jalustalla) ja tarjousta vahvistimesta, Sony STR-DA5300ES -mallista.
Päädyin Sonyn malliin oikeastaan juteltuani myyjän kanssa. Olin epätietoinen haluanko ottaa 7.1 -vahvistinta vai riittäisikö jokin vanhempi malli, mutta koska myyjällä oli vielä DA5300ES:ää varastossa, DA5400ES:n hinta alkoi 2:lla ja sisälsi neljä numeroa ennen desimaaleja, päädyin tuohon vanhempaan malliin. Ominaisuudet ovat lähes samat kuin uudemmassa lukuunottamatta joitain kuvanparannusefektejä, joita tuskin tarvitsen, mutta HDMI-sisäänmenoja on 6 ja muutenkin hyvät liittimet. Ulostuloja on vain 2, mutta uskon pärjääväni. Ainakin toistaiseksi tarkoitus on vetää videomatsku vain yhteen telkkuun, kun ei sitä tykkiä ole...
Pääsimme hinnasta yhteisymmärrykseen ja jo kolmen päivän päästä raahasin paketit kotiin. Asentamiseen meni 2 tuntia ennen kuin musiikit alkoivat kuulua. Purin koko tv-hyllyn, asettelin palikat uudelleen järjestykseen ja vedin kaapelit kaikille kaiuttimille. Kytkin DVD-tallentimen, digiboksin (Humax 9200C ilman HDMI:tä), CD-soittimen, Wii:n ja television vahvistimen sisäänmenoihin, ulostuloon TV:n. Lopputuloksena siis kaikkien signaalien kierrätys vahvistimen läpi, äänet vaihtoehtoisesti joko vahvistimen kautta kaiutinjärjestelmästä tai TV:stä. Kun vielä kruunasin homman jo aiemmin hankitulla Applen Airport Expressillä ja kytkin senkin vahvistimen sisäänmenoihin, voin soitella MP3:ksi tallennettua musa-arkistoani MacBookin iTunesilla mistä huoneesta vain. Airport kytkeytyy WLAN:iin ja näkyy MacBookille externaalina vastaanottimena.
Homma toimii nyt hyvin. Vähän piti äpästellä, että sain kaikki säädöt kohdalleen, mutta nyt lopputulos on mitä haluttiinkin. Koska suurin osa laitteista on Sonyn, käynnistyvät ne melkein yhden kaukosäätimen avulla. Esimerkiksi TV:n virrankytkentä saa vahvistimen päälle, vahvistimen kytkentä ja signaalin sisäänotto digiboksista saa TV:n oikealle kanavalle. 5.1 äänijärjestelmä toimii, Amphionin kaiuttimet ovat ihan riittävät meidän käytöllemme, olohuonekin on ihan tavallinen olohuone eikä mikään leffakellari.
Seuraavana proggiksena olisi miettiä digiboksia, jolla voisi päästä vaikka ulkoiseen kovalevyjakoon kiinni, tai Applen vielä sofistikoituneempia versioita Airportista, mahdollistaen musiikki- ja kuvatiedostojen jaon ilman MacBookia, pelkällä levyjaolla.
Ekotekoni tässä vaiheessa oli vanhojen vehkeiden myyminen pois. Ja tietysti se, että sammutan laitteet, kun ne eivät ole käytössä. Valitettavasti näin on aika usein, kun työelämä pitää kiireisenä...
keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008
Onnea Obama!
Amerikan kansalaiset ovat äänestäneet ja valinneet uudeksi presidentikseen Barack Obaman. Hieno juttu ja todella merkittävä maassa, joka vapauden kiihkeän puolustajan asemastaan huolimatta on kätkenyt sisäänsä piilorasismia vieläkin. Muutos Yhdysvalloissa on nyt ehkä enemmän mahdollinen kuin aikaisemmin. Hienoa!
perjantaina, lokakuuta 24, 2008
Tokoilua
Eilen oli viimeinen kerta tottelevaisuuskoulutuksen jatkokurssia, jolla olimme Jasun kanssa. Sää suosi tällä kertaa, ei satanut vettä, ilma oli kuulas ja kylmä. Suoritimme möllikokeen harjoituksena. Jasun kanssa olimme viimeinen pari ja saimmekin odotella vuoroamme yksilösuorituksiin melkein tunnin kylmässä. Meidän vuoromme oli jo pimeän tultua (melkein seitsemän aikaan), ja ihan hienosti meni. Jasu osasi kyllä, omistajalla oli ehkä vähän enemmän vaikeuksia muistaa mitä pitikään tehdä.
Kurssi meni muuten hienosti ja oli hyödyksi. Jasu ei hirveän innostunut tokoilusta ole, mutta viimeisen kuukauden tai reilun ajan odotti selvästi koulutusta ihan innoissaan. Päivällä Jasulle puhuttiin, että illalla on koulutus, ja kun koira näki minun pakkaavaan kamoja kassiin, meni se ovelle odottamaan. Kentällä alkoi jo sujua paremmin ja monta juttua tuli opittua. Varmaan lähtöinnokkuuteen vaikuttivat myös oppi sitä, että kentällä sai hyviä herkkuja palkaksi...
Kilpailuihin meidän ei tarvitse vielä kyllä mennä. Katsotaan talven mittaan miten harjoittelu sujuu ja keväällä voin sitten päättää mennäänkö jatkoryhmään uudestaan. Ehkä talven aikana voisi käydä muutaman kisankin katsomassa.
Kurssi meni muuten hienosti ja oli hyödyksi. Jasu ei hirveän innostunut tokoilusta ole, mutta viimeisen kuukauden tai reilun ajan odotti selvästi koulutusta ihan innoissaan. Päivällä Jasulle puhuttiin, että illalla on koulutus, ja kun koira näki minun pakkaavaan kamoja kassiin, meni se ovelle odottamaan. Kentällä alkoi jo sujua paremmin ja monta juttua tuli opittua. Varmaan lähtöinnokkuuteen vaikuttivat myös oppi sitä, että kentällä sai hyviä herkkuja palkaksi...
Kilpailuihin meidän ei tarvitse vielä kyllä mennä. Katsotaan talven mittaan miten harjoittelu sujuu ja keväällä voin sitten päättää mennäänkö jatkoryhmään uudestaan. Ehkä talven aikana voisi käydä muutaman kisankin katsomassa.
maanantaina, syyskuuta 29, 2008
Mitään emme opi
Jätin viime viikolla tarkoituksella kommentoimatta mitenkään mustan tiistain tapahtumia. Luin kyllä ahkerasti muiden kirjoituksia erityisesti viime viikonlopun aikana.
Kun kuulin tiistaina tapahtuneesta, tai oikeammin luin kesken työpäivän aamulehden sivuilta, minut valtasi suuttumus ja turhautuneisuuden tunne. Viime vuoden marraskuussa olin typertynyt, hämmentynyt ja lopulta vihainen. Nyt noita tunteita ei tullut, pikemminkin ajattelin, että joko taas? Miten on mahdollista, että tämä tapahtuu taas? Emmekö oppineet mitään?
Ilmeisesti emme juurikaan. Aselakia ei saa tiukennettua kuin joskus vuonna 2010, mutta esimerkiksi vaalilakiin saadaan muutoksia ehdokkaiden rahallisen tukisotkun selkiyttämiseksi per heti. Viime kesänä sattui parikin sellaista tapahtumaa, joissa nuori mies oli päättänyt tappaa jonkun. Silloinkin keskusteltiin nuorten pahoinvoinnista, mutta tähän ajauduttiin silti.
Nyt vain etsitään syyllistä ja kysytään miksi, koska ihminen pohjimmiltaan haluaa, että on jokin taho mitä osoittaa sormella. Kuitenkaan yksittäistä tekijää ei ole, yhteiskunta on ehkä vain muuttunut tähän suuntaan, kun pelkäämme ottaa vastuuta toisistamme ja välittää. No en kyllä oikeastaan halua uskoa, että kirves on jo heitetty. Miksi-kysymys on turha ja jää vaille vastausta, koska ainoa henkilö joka sitä voisi jotenkin valottaa päätti ampua myös itsensä. Silti en voi ymmärtää, miksi joku haluaa tappaa itsensä lisäksi myös muita ihmisiä. Mitä iloa kostosta ja epätoivosta on, kun siitä ei ole itse "nauttimassa"? Mitä iloa on "kuolemattomuudesta" jos et sitä itse voi todistaa?
Nähtävästi ainoa asia, jonka opimme Jokelan tragediasta, on median hieman hillitympi käyttäytyminen tilanteessa ja poliisin parantunut tiedottaminen. Kriisitilanteessa osattiin toimia paremmin, asioita oli valitettavasti tullut harjoiteltua jo aikaisemmin.
Kun kuulin tiistaina tapahtuneesta, tai oikeammin luin kesken työpäivän aamulehden sivuilta, minut valtasi suuttumus ja turhautuneisuuden tunne. Viime vuoden marraskuussa olin typertynyt, hämmentynyt ja lopulta vihainen. Nyt noita tunteita ei tullut, pikemminkin ajattelin, että joko taas? Miten on mahdollista, että tämä tapahtuu taas? Emmekö oppineet mitään?
Ilmeisesti emme juurikaan. Aselakia ei saa tiukennettua kuin joskus vuonna 2010, mutta esimerkiksi vaalilakiin saadaan muutoksia ehdokkaiden rahallisen tukisotkun selkiyttämiseksi per heti. Viime kesänä sattui parikin sellaista tapahtumaa, joissa nuori mies oli päättänyt tappaa jonkun. Silloinkin keskusteltiin nuorten pahoinvoinnista, mutta tähän ajauduttiin silti.
Nyt vain etsitään syyllistä ja kysytään miksi, koska ihminen pohjimmiltaan haluaa, että on jokin taho mitä osoittaa sormella. Kuitenkaan yksittäistä tekijää ei ole, yhteiskunta on ehkä vain muuttunut tähän suuntaan, kun pelkäämme ottaa vastuuta toisistamme ja välittää. No en kyllä oikeastaan halua uskoa, että kirves on jo heitetty. Miksi-kysymys on turha ja jää vaille vastausta, koska ainoa henkilö joka sitä voisi jotenkin valottaa päätti ampua myös itsensä. Silti en voi ymmärtää, miksi joku haluaa tappaa itsensä lisäksi myös muita ihmisiä. Mitä iloa kostosta ja epätoivosta on, kun siitä ei ole itse "nauttimassa"? Mitä iloa on "kuolemattomuudesta" jos et sitä itse voi todistaa?
Nähtävästi ainoa asia, jonka opimme Jokelan tragediasta, on median hieman hillitympi käyttäytyminen tilanteessa ja poliisin parantunut tiedottaminen. Kriisitilanteessa osattiin toimia paremmin, asioita oli valitettavasti tullut harjoiteltua jo aikaisemmin.
lauantaina, syyskuuta 27, 2008
Kun aikuisista tulee lapsia taas
Taas on se aika vuodesta. Nimittäin se, kun aikuisista tulee lapsia taas. Ja tämän ilmiön saa aikaan puusta pudonneiden lehtien muodostamat kasat, joita Tampereen kaltaisessa puistokaupungissa riittää. Tänä vuonna tosin kaupunki on alkanut puhdistaa kasoja enemmän kuin aikaisempina vuosina, parhaat kasat häviävät jopa yhden arkipäivän sisällä.
Kuka voi vastustaa lehtikasaa maassa? En tarkoita, että siihen pitäisi heittäytyä selälleen pyörimän tai edes juosta sen läpi, mutta kuinka moni voi kävellä lehtikasan läpi normaalisti jalkojaan nostellen, antamatta lehtien kahista jalkojensa päälle, laahaamatta jalkojaan lehtien läpi?
Empiiristen tutkimusten mukaan lähes jokainen aikuinen reagoi lehtikasoihin samaan tapaan. Seurasin joskus Hämeenpuistossa ihmisten tapaa mennä vaahteranlehtikasan läpi. Kasa oli todella iso ja lähes koko puistokäytävän leveydeltä, sen olisi voinut halutessaan kiertää, mutta kukaan ei tehnyt niin. Itse asiassa useimmat hakeutuivat kävelemään kasan läpi, ikään ja sosiaaliseen asemaan, sikäli kun sen voi pukeutumisesta päätellä, katsomatta. Toisaalta on suorastaan hassunkurista, että ihminen joka kävelee puku päällä ja salkku kädessä virallisen oloisena ja kiireisin askelein, selvästi hidastaa lehtikasan kohdalla ja kahlaa sen läpi välittämättä siitä mahdollisuudesta, että suorat housut kuraantuvat.
Oma henkilökohtainen suosikkini on vaahtera. Sen lehdet ovat mukavan isoja, värikkäitä ja ilmavia maassa. Jos kukaan ei ole katsomassa, voin potkiskella niitä ihan rauhassa. Hämeenpuistossa kävelen kasan läpi nautinnollisesti, mutta en jää potkiskelemaan. Olen pari kertaa työelämän aikana osallistunut soveltuvuustesteihin, joissa pitää täytellä pitkä kyselykaavake, ja yksi kaavakkeen kysymyksistä on ollut (vastausvaihtoehtoina Totta tai Ei) "Minusta on mukava kahlata syksyisin lehtikasan läpi". Pitäisi joskus selvittää mitä tuolla kysymyksellä halutaan saada minusta irti. Joka tapauksessa, kauniissa syyssäässä lehtikasojen pelkkä näkeminenkin saa hyvälle mielelle, ja läpikävely on mahtavaa. Toivottavasti tämä fiilis ei huku minulta iänkään myötä. Suosittelen.
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
Syysilmoista nauttimassa
Tänään oli mahtava ulkoiluilma! Harmaa, tasapaksu viikko vaihtui sunnuntaina hienoon ilmaan, aurinko helli ja lämmitti jopa. Aamusella tuli heti tehtyä koiran kanssa mukava lenkki lähipuistossa. Sitten piti ottaa tilaisuudesta todella vaarin, A:n kanssa lähdimme kiertämään puolikkaan golf-kierroksen.
Kierroksesta itsestään ei jäänyt jälkipolville hirveästi muisteltavaa, mutta ilma oli hieno, Messukylän väylät ja melkein kaikki viheriötkin todella hienossa kunnossa eikä seuraakaan voi moittia. Kyllä pari tuntia voi viettää huonomminkin. Rento kierros ilman sen suurempia suorituspaineita, minun tasoiseni golffarin parhaat kierrokset on tältä vuodelta jo tehty. Harjoittelun ja pelaamisen puute (edellisestä range-visiitistä kaksi viikkoa) näkyi, mutta tulos oli silti parempi kuin viime kesän yksikään tulos samalla kentällä. Jotain on siis tarttunut mailan varren ja lippalakin väliin.
Kierroksen jälkeen syötiin ja lähdettiin uudestaan ulos, tällä kertaa puolentoista tunnin lenkille koiran kanssa. Kävimme katsomassa miten ruska etenee Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä, eli Pispalan ja Pyynikin harjuilla maisemia ihailemassa. Reissu jälkeen olikin kiva kokeilla pakastimesta kahvin kanssa mansikkahilloa ja jäätelö ohukaisten välissä. Voin suositella :)
Kierroksesta itsestään ei jäänyt jälkipolville hirveästi muisteltavaa, mutta ilma oli hieno, Messukylän väylät ja melkein kaikki viheriötkin todella hienossa kunnossa eikä seuraakaan voi moittia. Kyllä pari tuntia voi viettää huonomminkin. Rento kierros ilman sen suurempia suorituspaineita, minun tasoiseni golffarin parhaat kierrokset on tältä vuodelta jo tehty. Harjoittelun ja pelaamisen puute (edellisestä range-visiitistä kaksi viikkoa) näkyi, mutta tulos oli silti parempi kuin viime kesän yksikään tulos samalla kentällä. Jotain on siis tarttunut mailan varren ja lippalakin väliin.
Kierroksen jälkeen syötiin ja lähdettiin uudestaan ulos, tällä kertaa puolentoista tunnin lenkille koiran kanssa. Kävimme katsomassa miten ruska etenee Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä, eli Pispalan ja Pyynikin harjuilla maisemia ihailemassa. Reissu jälkeen olikin kiva kokeilla pakastimesta kahvin kanssa mansikkahilloa ja jäätelö ohukaisten välissä. Voin suositella :)
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
Sadonkorjuun aika
Eilen olisi pitänyt ottaa auton peräkontista kuva tähän kirjoitukseen, niin otsikon mukainen se oli.
Nyt tosiaan on sadonkorjuun aika. Viikonlopun saaliina (kotiin tuotavaksi) oli noin 1,5 litraa tyrnimarjoja, 3,5 litraa puolukoita, iso muovikassillinen omenoita, toinen puolikas kassi syötäväksi sekä kolme noin neljän, viiden kilon kurpitsaa ja pienempi spagettikurpitsa.
Tyrnit jo ehdimme siivota ja pakastaa. Tyrnimarjoja sellaisenaan ei kyllä mielellään syö, ainakin minun makuuni ne ovat liian happamia, mutta niistä tehty kiisseli vaniljakastikkeen kanssa on todella hyvää. Ja marjat ovat riittoisia, puolen litran annoksesta saa reilusti toista litraa kiisseliä, marjoja ei tyypillisesti laiteta kuin kattilan pohjan täytteeksi.
Puolukat pitäisi keiteillä hilloksi. Olen jo monena vuonna tehnyt puolukkahilloa suurinpiirtein samasta määrästä ja se yleensä riittää talveksi, joidenkin liharuokien sekä maksalaatikon kanssa syötynä. Omatekemä hakkaa kaupan valmisteet 6-0.
Omenatkin keitetään sokseeksi. Tykkään laittaa omenasosetta lusikallisen puuron sekaan, ja oma sose on kaupan soseita parempaa. En tee makeaa sosetta vaan sellaista omenan makuista :), piirakkaan en sitä juurikaan laita. Piirakat tehdään kokonaisista omenoista. Ehkä pitääkin vääntää amerikkalainen omenapiirakka.
Kurpitsoista kaksi menee jakoon, mutta kolmannesta tulee kurpitsapikkelsiä porkkanan kanssa. Spagettikurpitsan syömme laatikossa tai puolikkaana paistettuna ja täytettynä.
Seuraavan viikon, puolentoista ajan meillä siis tuoksuu jokin keitetty sose ja joko etikka tai sokeri. Urakka on työpäivän jälkeen melkoinen, mutta näitä sitten nautitaan talven ajan! Jos jaksan, leivon sen amerikkalaisen omenapiirakan viikonloppuna. Happamia omenakuutioita sokeri-kaneliseoksella marinoituna piirakkakuoren sisällä ja vaniljakastiketta päälle, jami!
Nyt tosiaan on sadonkorjuun aika. Viikonlopun saaliina (kotiin tuotavaksi) oli noin 1,5 litraa tyrnimarjoja, 3,5 litraa puolukoita, iso muovikassillinen omenoita, toinen puolikas kassi syötäväksi sekä kolme noin neljän, viiden kilon kurpitsaa ja pienempi spagettikurpitsa.
Tyrnit jo ehdimme siivota ja pakastaa. Tyrnimarjoja sellaisenaan ei kyllä mielellään syö, ainakin minun makuuni ne ovat liian happamia, mutta niistä tehty kiisseli vaniljakastikkeen kanssa on todella hyvää. Ja marjat ovat riittoisia, puolen litran annoksesta saa reilusti toista litraa kiisseliä, marjoja ei tyypillisesti laiteta kuin kattilan pohjan täytteeksi.
Puolukat pitäisi keiteillä hilloksi. Olen jo monena vuonna tehnyt puolukkahilloa suurinpiirtein samasta määrästä ja se yleensä riittää talveksi, joidenkin liharuokien sekä maksalaatikon kanssa syötynä. Omatekemä hakkaa kaupan valmisteet 6-0.
Omenatkin keitetään sokseeksi. Tykkään laittaa omenasosetta lusikallisen puuron sekaan, ja oma sose on kaupan soseita parempaa. En tee makeaa sosetta vaan sellaista omenan makuista :), piirakkaan en sitä juurikaan laita. Piirakat tehdään kokonaisista omenoista. Ehkä pitääkin vääntää amerikkalainen omenapiirakka.
Kurpitsoista kaksi menee jakoon, mutta kolmannesta tulee kurpitsapikkelsiä porkkanan kanssa. Spagettikurpitsan syömme laatikossa tai puolikkaana paistettuna ja täytettynä.
Seuraavan viikon, puolentoista ajan meillä siis tuoksuu jokin keitetty sose ja joko etikka tai sokeri. Urakka on työpäivän jälkeen melkoinen, mutta näitä sitten nautitaan talven ajan! Jos jaksan, leivon sen amerikkalaisen omenapiirakan viikonloppuna. Happamia omenakuutioita sokeri-kaneliseoksella marinoituna piirakkakuoren sisällä ja vaniljakastiketta päälle, jami!
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi
Eilen sitten palasimme Frankfurtin reissulta. Madonnan konsertti, Sticky & Sweet -kiertueella, oli loistava kokemus!
Tänään työkaverini kertoi haaveilleensa tekevänsä puolisonsa kanssa jotain hienoa syksyllä, ehdotuksena hänellä oli ollut Madonnan konsertti. Puolisosta se oli ollut mahdotonta. Minun reissustani kuultuaan hän totesi, että "toiset tekevät niitä juttuja mistä toiset vain haaveilevat". Unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi. Minäkin ajattelin ennen reissua, että tämä on sellainen "kerran elämässä" kokemus, mutta keikan jälkeen on kyllä ollut mielessä seuraavallekin mahdolliselle kiertueelle osallistuminen.
Hintaa keikalle ei mittasuhteisiin asetettuna paljon tullut. Ryanair tarjosi lennot edukkaasti, hotelli oli budjettimatkan hotelli, ehkä vähän parempaan tai ainakin puhtaamman tuoksuiset pyyhkeet tarjoavaan olisi voinut mennä, hintavin yksittäinen juttu oli konserttiliput. Ja nekin lippuhinnat olivat pientä verrattuna toisen työkaverin Belgiaan tehtyyn F1 -kisamatkaan.
Konsertti oli kokemisen arvoinen. Iso stadion, paljon porukkaa ja mahtava, visuaalinen show. Rouva heitti setin joka oli koostettu pääosin uusista biiseistä, mutta vanhat biisit oli miksattu hienosti mukaan. Kokonaisuus oli tasapainoinen. Sen verran oli rouvalla itsetietoisuutta, että hitain biisi oli tunnemallinen "You must love me". Kuten me teimmekin.
Etukäteen pelkäsin, että sisään pitää jonottaa, mutta sisäänmeno oli ihan ongelmaton. Enemmän jonotusta ja hitautta oli poistumisessa, juna-asemalla odottaviin juniin tungettiin porukkaa sisään kuten Saksassa joskus ennenkin.
Frankfurt on muuten ihan nätti paikka. Sää helli meitä, aurinkoa riitti ja lämpötila oli luokkaa 25 celciusta. Tuli maistettua omppuviiniä ja risteiltyä Mainilla.
Handkäseä eli kotijuustoa (tai "käsijuusto :D) en todellakaan suosittele kenellekään maistettavaksi, erityisesti ei musiikin kanssa!
torstaina, elokuuta 14, 2008
Verkko-ostoksia
Olen tilaillut netistä vuosien varrella kaikenlaista, mutta pari viikkoa sitten tilasin ensi kertaa huonekaluja. Käytin "nerokkaasti" nimettyä huonekalukauppaa, etsittyäni pitkän aikaa oikeanlaista työpöytää. Tarkoitukseni oli ensin katsoa netistä perinteisten huonekalukauppojen esitteitä, jotta tietäisin oliko niissä edes haluamaani mallia, mutta googletuksen jälkeen päädyinkin huonekaluja netissä myyvän liikkeen sivuille.
Käynti perinteisissä huonekaluliikkeissä katsomassa tarjontaa osoitti, että nettikauppa olikin kilpailukykyinen hinnaltaan ja ennen kaikkea malliltaan. Pöydän piti sopia tietyn mittaiseen kulmaan, joustaa ei liikaa voinut, koska rakennetukipylväiden poistaminen on niin hankalaa, joten päädyin tilaamaan pöytäsetin netistä. Ohessa kuva vanhasta setistä.
Toimitus poikkesi askoiskusotkista sillä, että kalusteet tuotiin toki osissa, mutta vain kerrostalon alaovelle josta ne piti itse kantaa sisälle. Mikäs siinä, pari pöytälevyä, laatikosto ja jalat.
Paketin sisältä paljastui kyllä kaikki tarvittava, mutta vähän enemmän osissa kuin olisin toivonut. Laatikosto oli kyllä koottuna lähes valmiiksi, mutta pöydän kansiin ei ollut tehty ruuvinreikiä metallijaloille vaan ne sai piikillä tehdä itse. En vieläkään omista akkuporakonetta, jota olisi voinut käyttää ruuvaamiseen, joten käsityöksi meni. Ja toimistotyöhön tottuneilla maitokäsillä kävi sitten niin, että aikani epäergonomista, puisen pään omaavaa piikkiä käsiteltyäni huomasin, että keskelle kämmentä oli tullut rakkula. Jouduin kutsumaan apulaisen kiinnittämään viimeiset jalat, mutta kuten viereisestä kuvasta näkyy, pöytä kyllä kasaantui.
Kaikenkaikkiaan hommaa voi silti suositella. Toimitus oli nopeampi kuin valintaa tehdessä luvattiin, luultavasti siksi, että ymmärsin valita Suomessa valmistetun pöydän enkä Saksasta tuotavaa. Paketit olivat tarpeeksi pienet, jotta ne viitsi itse kantaa ala-ovelta. Toki työpöydän tilaaminen testaamatta oli riskialtista, mutta lopputulos kyllä ihan onnistui. Jalat ovat säädettävät, joten korkeutta voi muutella. Ja en kuitenkaan työskentele pöydän ääressä enää ihan niin pitkiä aikoja kuin opiskeluvaiheessa.
Ruuan tilaaminen netistä on vielä kokeilematta...
Käynti perinteisissä huonekaluliikkeissä katsomassa tarjontaa osoitti, että nettikauppa olikin kilpailukykyinen hinnaltaan ja ennen kaikkea malliltaan. Pöydän piti sopia tietyn mittaiseen kulmaan, joustaa ei liikaa voinut, koska rakennetukipylväiden poistaminen on niin hankalaa, joten päädyin tilaamaan pöytäsetin netistä. Ohessa kuva vanhasta setistä.
Toimitus poikkesi askoiskusotkista sillä, että kalusteet tuotiin toki osissa, mutta vain kerrostalon alaovelle josta ne piti itse kantaa sisälle. Mikäs siinä, pari pöytälevyä, laatikosto ja jalat.
Paketin sisältä paljastui kyllä kaikki tarvittava, mutta vähän enemmän osissa kuin olisin toivonut. Laatikosto oli kyllä koottuna lähes valmiiksi, mutta pöydän kansiin ei ollut tehty ruuvinreikiä metallijaloille vaan ne sai piikillä tehdä itse. En vieläkään omista akkuporakonetta, jota olisi voinut käyttää ruuvaamiseen, joten käsityöksi meni. Ja toimistotyöhön tottuneilla maitokäsillä kävi sitten niin, että aikani epäergonomista, puisen pään omaavaa piikkiä käsiteltyäni huomasin, että keskelle kämmentä oli tullut rakkula. Jouduin kutsumaan apulaisen kiinnittämään viimeiset jalat, mutta kuten viereisestä kuvasta näkyy, pöytä kyllä kasaantui.
Kaikenkaikkiaan hommaa voi silti suositella. Toimitus oli nopeampi kuin valintaa tehdessä luvattiin, luultavasti siksi, että ymmärsin valita Suomessa valmistetun pöydän enkä Saksasta tuotavaa. Paketit olivat tarpeeksi pienet, jotta ne viitsi itse kantaa ala-ovelta. Toki työpöydän tilaaminen testaamatta oli riskialtista, mutta lopputulos kyllä ihan onnistui. Jalat ovat säädettävät, joten korkeutta voi muutella. Ja en kuitenkaan työskentele pöydän ääressä enää ihan niin pitkiä aikoja kuin opiskeluvaiheessa.
Ruuan tilaaminen netistä on vielä kokeilematta...
maanantaina, elokuuta 04, 2008
Hauskanpitoa: Golfin ytimessä
Tämän kesän jälkeen kehtaan tunnustaa julkisesti, että pelaan golfia. Voin nimetä sen jopa harrastuksekseni. Viime vuotisista peleistä ei tullut mitään, mutta tänä vuonna jo ekoilla kerroilla harjoitellessani rangella lyönnit lähtivätkin pisemmälle ja helpommin. Jopa tasoitus on laskenut. Mikään maagisen hyvä se ei vieläkään ole, mutta kyllä kieltämättä tuntuu kuin apina olisi hypännyt niskasta pois, kun voin kertoa, että se ei ala enää vitosella.
Golf on hassu laji. Kun lakkasin jatkuvasti pelkäämästä, että en osu palloon lyödessäni, lyönnit alkoivat kantaa. Välillä joku väylä menee ihan pipariksi ja palloja hukkuu "paketillinen", välillä tulee tulokseksi par tai vähintään bogey, vaikealla väylällä.
Tänään kierroksen ainoaksi muistelun aiheeksi (hyvä seura ja sää tekivät pelistä muuten mukavan :D) jäi golf-uran ensimmäinen birdy, birkku. Onneksi A:lla oli birkkupullo mukana. Kuvassa aloituslyönnin lopputulos.
Mutta siitä hauskanpidosta. Mailaa on kieltämättä tullut puristettua ja välillä kiroiltua kentällä. Hiljaa mielessäni päätin ensimmäisten epäonnistuneiden kierrosten jälkeen keväällä, että jos homma ei edisty, poltan bägin syksyllä. Onneksi homma lähti vähän edistymään. Urheilulehden vinkistä tutustuin kirjaan nimeltä Buddha pelaa golfia (Seppo Palminen). Ja onneksi tutustuin. Kirjan luettuani muistin miksi aloin pelata golfia alunperinkin, ja kierrokset ovat kieltämättä tuntuneet paljon mukavimmilta. Sillä golfissa on loppujen lopuksi kyse hauskanpidosta. Vähemmän vakava suhtautuminen omaan peliin tekee siitä rennompaa ja nautittavampaa. Sen kyllä tiesin alunalkaenkin, että golfissa on kyse kasvamisesta ihmisenä. Mistä muusta voi olla kyse, jos muutaman pallon aloituksesta suoraan järveen lyötyäsi sinun pitää silti kerätä tavarasi, tukea kavereitasi heidän suoriutuessaan väylästä hyvin ja hymyillen tehdä taas seuraava aloitus seuraavalla väylällä?
Joka tapauksessa enää en vilkuile kelloa toisella väylällä toivoen, että homma olisi jo ohi, vaan pelaan ihan mielelläni kaikki yhdeksän reikää läpi. Vielä kun oppisin harjoittelemaan...
Golf on hassu laji. Kun lakkasin jatkuvasti pelkäämästä, että en osu palloon lyödessäni, lyönnit alkoivat kantaa. Välillä joku väylä menee ihan pipariksi ja palloja hukkuu "paketillinen", välillä tulee tulokseksi par tai vähintään bogey, vaikealla väylällä.
Tänään kierroksen ainoaksi muistelun aiheeksi (hyvä seura ja sää tekivät pelistä muuten mukavan :D) jäi golf-uran ensimmäinen birdy, birkku. Onneksi A:lla oli birkkupullo mukana. Kuvassa aloituslyönnin lopputulos.
Mutta siitä hauskanpidosta. Mailaa on kieltämättä tullut puristettua ja välillä kiroiltua kentällä. Hiljaa mielessäni päätin ensimmäisten epäonnistuneiden kierrosten jälkeen keväällä, että jos homma ei edisty, poltan bägin syksyllä. Onneksi homma lähti vähän edistymään. Urheilulehden vinkistä tutustuin kirjaan nimeltä Buddha pelaa golfia (Seppo Palminen). Ja onneksi tutustuin. Kirjan luettuani muistin miksi aloin pelata golfia alunperinkin, ja kierrokset ovat kieltämättä tuntuneet paljon mukavimmilta. Sillä golfissa on loppujen lopuksi kyse hauskanpidosta. Vähemmän vakava suhtautuminen omaan peliin tekee siitä rennompaa ja nautittavampaa. Sen kyllä tiesin alunalkaenkin, että golfissa on kyse kasvamisesta ihmisenä. Mistä muusta voi olla kyse, jos muutaman pallon aloituksesta suoraan järveen lyötyäsi sinun pitää silti kerätä tavarasi, tukea kavereitasi heidän suoriutuessaan väylästä hyvin ja hymyillen tehdä taas seuraava aloitus seuraavalla väylällä?
Joka tapauksessa enää en vilkuile kelloa toisella väylällä toivoen, että homma olisi jo ohi, vaan pelaan ihan mielelläni kaikki yhdeksän reikää läpi. Vielä kun oppisin harjoittelemaan...
sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008
Patikointia
Eilen tuli katsastettua Birgitan polun pätkä Höytämön läheltä Kirskaanniemeen koiran kanssa. Aamupäivällä sää näytti niin hyvältä, että päätimme tehdä lenkin. Ja hieno sää olikin, ei yhtään liian kuuma (noin 20 astetta aamupäivällä) ja aurinkoista. Suomalainen järvimaisema näytti parhaat puolensa.
Lähdimme liikenteeseen vasta polun lähellä olevalta parkkipaikalta, joten matkaa tuli vähän vähemmän kuin mitä polun esitteessä kerrottiin. Alkumatka hyttyskorven lähellä oli melko tylsää, supikoiralle (?) tuoksuvaa metsää, mutta päästyämme lähemmäksi järveä maisema vähän parani. Kieltämättä rantapaikat olivat hienoimmat, erityisesti voi suositella Kirskaanniemeä retkeilyyn. Kallio pienine nuotiopaikkoineen (virallisten ohella) toi mieleen oman lapsuuden ja nuoruuden retket Päijänteellä saariin.
Homma vaikutti niin hienolta, että iltapäivällä menin kauppaan ostamaan paremmat kengät. Salomonin lyhytvartiset kengät eivät tukeneet nilkkaa melko epätasaisessa maastossa tarpeeksi, ostin Eccon puolivartiset kengät. Birgitan polun maasto ainakin noilta osin ei vaadi vielä oikeita vaelluskenkiä, jotka olisivat kyllä muutenkin olleet liian kuumat.
Mainittakoon, että koira (Jasu) jaksoi todella hyvin, oli varsinkin 3/4 matkasta todella pirteä ja reipas, vasta loppupuolella ei enää tassu noussut niin hyvin. Jasu nukkuin mielellään iltapäivällä väsymystään pois.
Lenkin muutaman kuvan kera voi tsekata myös Sportstrackeristä
Lähdimme liikenteeseen vasta polun lähellä olevalta parkkipaikalta, joten matkaa tuli vähän vähemmän kuin mitä polun esitteessä kerrottiin. Alkumatka hyttyskorven lähellä oli melko tylsää, supikoiralle (?) tuoksuvaa metsää, mutta päästyämme lähemmäksi järveä maisema vähän parani. Kieltämättä rantapaikat olivat hienoimmat, erityisesti voi suositella Kirskaanniemeä retkeilyyn. Kallio pienine nuotiopaikkoineen (virallisten ohella) toi mieleen oman lapsuuden ja nuoruuden retket Päijänteellä saariin.
Homma vaikutti niin hienolta, että iltapäivällä menin kauppaan ostamaan paremmat kengät. Salomonin lyhytvartiset kengät eivät tukeneet nilkkaa melko epätasaisessa maastossa tarpeeksi, ostin Eccon puolivartiset kengät. Birgitan polun maasto ainakin noilta osin ei vaadi vielä oikeita vaelluskenkiä, jotka olisivat kyllä muutenkin olleet liian kuumat.
Mainittakoon, että koira (Jasu) jaksoi todella hyvin, oli varsinkin 3/4 matkasta todella pirteä ja reipas, vasta loppupuolella ei enää tassu noussut niin hyvin. Jasu nukkuin mielellään iltapäivällä väsymystään pois.
Lenkin muutaman kuvan kera voi tsekata myös Sportstrackeristä
lauantaina, toukokuuta 17, 2008
Turpiin tuli
...kyllä harmitti eilinen peli. En nyt taas muista miksi ihmeessä katselen jääkiekkoa MM-tasolla, kun se tarjoaa minulle lähinnä pettymyksiä. Tämän vuotinen turnaus on tosin ollut lähes tulkoon pelkkää sekaannusta ja hämmennystä. Ja ihan tiedoksi, minä inhoan otteluita Ruotsia vastaan. Niissä ei ikinä ratkaise taito ja tahto, vaan suomalaiset lähes joka kerta sortuvat altavastaajiksi ja alamaisiksi. Vähän niin kuin Venäjän kanssa, vaikka välissä oli pari parempaa vuotta...
Masokisti kun olen, katson kai tämäniltaisenkin pelin. Ainakin alun.
Masokisti kun olen, katson kai tämäniltaisenkin pelin. Ainakin alun.
maanantaina, toukokuuta 12, 2008
Pakollinen kommentti MM-kiekosta
Viime vuosien jälkeen en ole enää oikeasti jaksanut odottaa mitään Leijona-miehistöltä. Nytkin peli on Kanadan kisoissa ollut paikoin niin hirveää katseltavaa, ettei suuria odotuksia ole herännyt. Silti katsoin esimerkiksi Suomi-Usa -pelin sekä Kanada-Suomi -pelin, vaikka aamulla odotti työt.
Suomen joukkue on mielenkiintoisessa murroksessa. Vanhat tähdet alkavat olla jo, niin, vanhoja ja uudet kaverit kolkuttelevat ovella, mutta nuorissa miehissä ei isoja tähtiä vielä ole. Mikko "Sakun veli" Koivu on suurimpia nimiä, mutta hänkään ei NHL-tasolla ole mikään suuri tähti.
Teemu Selännekin lähti MM-kisoihin muutaman kuukauden pelaamisen jälkeen, kultaa vuolemaan. Kun katseli Teemun otteita Kanada-Suomi -pelissä, erityisesti Kanadan toisessa maalissa, saattoi vain ihmetellä mitä kultaa Teemu lähti vuolemaan.
Toinen USA-peli oli Suomelta paras esitys. Lopussa tuli luonnollisesti se suomalaisille niin tyypillinen tärkeän pelin johtoasemapaniikki ja USA pääsi tasoihin, mutta nykyään Suomi on kuitenkin jo kyennyt voittamaan jatkoaikojakin (mieleen tulee parikin MM-finaalia jossa näin ei ole ollut).
Mielenkiintoista nähdä miten tänään käy. Veikkaan Suomelle 5-4 voittoa.
Suomen joukkue on mielenkiintoisessa murroksessa. Vanhat tähdet alkavat olla jo, niin, vanhoja ja uudet kaverit kolkuttelevat ovella, mutta nuorissa miehissä ei isoja tähtiä vielä ole. Mikko "Sakun veli" Koivu on suurimpia nimiä, mutta hänkään ei NHL-tasolla ole mikään suuri tähti.
Teemu Selännekin lähti MM-kisoihin muutaman kuukauden pelaamisen jälkeen, kultaa vuolemaan. Kun katseli Teemun otteita Kanada-Suomi -pelissä, erityisesti Kanadan toisessa maalissa, saattoi vain ihmetellä mitä kultaa Teemu lähti vuolemaan.
Toinen USA-peli oli Suomelta paras esitys. Lopussa tuli luonnollisesti se suomalaisille niin tyypillinen tärkeän pelin johtoasemapaniikki ja USA pääsi tasoihin, mutta nykyään Suomi on kuitenkin jo kyennyt voittamaan jatkoaikojakin (mieleen tulee parikin MM-finaalia jossa näin ei ole ollut).
Mielenkiintoista nähdä miten tänään käy. Veikkaan Suomelle 5-4 voittoa.
tiistaina, huhtikuuta 15, 2008
Kun pomo ei kestä painetta
Mietinkin, että milloin mediassa puututaan esimerkiksi Kanervan sairaslomaan, ja tänään osui Aamulehdestä silmiini juttu aiheesta. Joskus olen voivotellut miten helpolla työntekijäpuoli saa sairaslomia: jos työ ei maistu niin ei muuta kuin pikkuisen niiskuttamaan työterveyteen ja 3 päivää tulee heti. Usein ne, jotka todella eivät hae turhan takia sairaslomia, eivät sellaista välttämättä ainakaan helpolla saa edes tarvittaessa. Esimiesportaan pitkäaikaiset sairaslomat skandaalinkäryisissä tilanteissa ovat sitten toisesta ääripäästä.
Mutta onko oikein olla sairaslomalla, kun töissä on paineita? On eri asia sairastua stressin vuoksi työuupumukseen, modernisti burn outtiin, eikä siitä kyllä useimmiten ole kyse. Nokian kaupungin nokkamies tuskin uupui stressiin vaan koki kovat paineet liiallisena. Kanervankaan tapauksessa kyseessä tuskin oli mikään pitkäaikainen, uuvuttava stressi sinänsä. Miksi esimiesporras saa siis vetäytyä ainakin osittain palkalliselle sairaslomalle, kun on paineita? Eikö tietyissä töissä juuri pitäisi paineita sietää? Palkaton poissaolo tai rästilomien pito olisi parempi ratkaisu.
Vaikea kyllä kuvitella yksityisellä sektorilla moista tilannetta, pörssiyhtiöiden työnantajat eivät vastaavaa työportaalta kyllä katsele. Paitsi tietyllä nimeltämainitsemattomalla sektorilla, jossa olen kuullut "minulla on pitämättömiä sairaslomia tänä vuonna vielä jäljellä, voisin lähteä pohjoisiin kalaan viikoksi". Olen selvästi väärällä alalla, julkisella sektorilla voi näköjään olla törttöilynsä jälkeen pari viikkoa sairaslomalla ja käyttää sen ajan lenkkeillen, antaen haastatteluja paikallislehdille jne. tai jättää vesisotkun siivouksen alaisilleen ja olla pois näkyvistä muutaman kuukauden ajan, palata sitten, kun vettä voi taas juoda. Huoh.
Mutta onko oikein olla sairaslomalla, kun töissä on paineita? On eri asia sairastua stressin vuoksi työuupumukseen, modernisti burn outtiin, eikä siitä kyllä useimmiten ole kyse. Nokian kaupungin nokkamies tuskin uupui stressiin vaan koki kovat paineet liiallisena. Kanervankaan tapauksessa kyseessä tuskin oli mikään pitkäaikainen, uuvuttava stressi sinänsä. Miksi esimiesporras saa siis vetäytyä ainakin osittain palkalliselle sairaslomalle, kun on paineita? Eikö tietyissä töissä juuri pitäisi paineita sietää? Palkaton poissaolo tai rästilomien pito olisi parempi ratkaisu.
Vaikea kyllä kuvitella yksityisellä sektorilla moista tilannetta, pörssiyhtiöiden työnantajat eivät vastaavaa työportaalta kyllä katsele. Paitsi tietyllä nimeltämainitsemattomalla sektorilla, jossa olen kuullut "minulla on pitämättömiä sairaslomia tänä vuonna vielä jäljellä, voisin lähteä pohjoisiin kalaan viikoksi". Olen selvästi väärällä alalla, julkisella sektorilla voi näköjään olla törttöilynsä jälkeen pari viikkoa sairaslomalla ja käyttää sen ajan lenkkeillen, antaen haastatteluja paikallislehdille jne. tai jättää vesisotkun siivouksen alaisilleen ja olla pois näkyvistä muutaman kuukauden ajan, palata sitten, kun vettä voi taas juoda. Huoh.
torstaina, huhtikuuta 10, 2008
Vuosi koiran omistajana
Kohta tulee vuosi täyteen koiranomistajan elämää. Aika on mennyt jotenkin todella nopeasti. On ollut hienoa katsoa miten pienestä, hassusta pennusta on tullut jo nuori aikuinen, rauhallinen koira. Toki se on myös haikeaa.
Jälkikäteen ajatellen olimme melko valmistautumattomia koiran ottamisen kuitenkin. Tokia asiaa oli pohdittu jo vuosia ja ennen päätöstäkin kuukausikaupalla, mutta varsinainen päätös tuli nopeasti, vaikka rotu olikin selvillä. Ostin lauantaina koiran hoito-opaskirjan ja sunnuntaina huomasimme lehdessä ilmoituksen käppänän pennuista. Maanantaina menimme katsomaan ja päätimme koiran ottaa. Perjantaina se noudettiin kotiin.
Parhaamme teimme joka vaiheessa. Noudatimme koiraopasta jossa käskettiin viemään koira ulos tarpeilleen heti ruokailun jälkeen, heti kun koira heräsi ja heti kun oli leikitty vähän aikaa. Teimme tämän yölläkin (kun koira tuli viereen pyytämään jotain, joko kertomaan hädästään tai vain seuran kipeyden vuoksi) ja seuraksena ensimmäinen 4-6 viikkoa oli todella raskasta unenpuutteen vuoksi. En tekisi enää asiaa niin ehdottomasti. Jasusta tuli sisäsiisti jo kolmen kuukauden iässä, vaikka se ei toki kauhean pitkiä aikoja voinut pidätellä, mutta pyrki kyllä ulos tarmokkaasti.
Emme kuitenkaan osanneet valmistautua pieniin itsepäisyysongelmiin tai eroahdistukseen. Aika moni juttu tuli yllätyksenä emmekä varmasti osanneet lukea merkkejä aina ajoissa, eikä sitä taitoa ole vieläkään tarpeeksi. Monta asiaa olisi voitu välttää jos olisimme olleet kokeneita koiranomistajia. Aika monta kertaa olen nyt kuullut "seuraavaa koiranpentua kasvatettaessa". Tosin ihan heti ei toista koiraa voi ottaa, pitää voida keskittyä tähän yhteen muutenkin nyt kunnolla ja antaa sen kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi koiraksi.
Ylimääräisistä tavaroistakin pääsimme eroon. Ne tavarat, joita emme itse älynneet nostaa pois näkösältä saivat Jasulta kyytiä eroahdistuksen pahimmassa vaiheessa. Lisäksi Jasu inhosi erityisesti Hesaria sekä Aku Ankkaa. Jollain ihme vimmalla Jasu onnistui kaivamaan juuri Aku Ankan aina esiin paksusta pinosta lehtiä. Ja silppuamaan sen. Lopetin molempien lehtien tilauksen.
Ehkä minua eniten kuitenkin hämmästyttää se miten rauhallisesti olen osannut aamulenkkeihin suhtautua. Etukäteen ajattelin, että koiran kanssa ulos meneminen säässä kuin säässä saattaisi jossain vaiheessa harmittaa, mutta niin ei ole vielä käynyt. Olen käyttänyt koiraa ulkona aamulenkillä ennen työpäivän alkua 90%:na aamuista, puolen tunnin tai 45 minuutin lenkillä, ja pääasiassa olen nauttinut. Oikeastaan noilla lenkeillä olen saanut jotain sellaista joka muuten olisi jäänyt minulta kokonaan puuttumaan, tietynlaisen rauhallisen tunnelman luonnossa.
Jotain harrastusta koiran kanssa voisi kyllä nyt miettiä. Olemme ennakkoluulottomasti vieneet koiraa mukanamme kaikkialle, se on käynyt myös hiihtämässä kanssamme (ei tosin omilla suksilla) ja on todella innokas liikkumaan metsässä. Sieniä se ei oppinut vielä viime syksynä tunnistamaan, joten siinä riittää vielä työsarkaa... :)
Jälkikäteen ajatellen olimme melko valmistautumattomia koiran ottamisen kuitenkin. Tokia asiaa oli pohdittu jo vuosia ja ennen päätöstäkin kuukausikaupalla, mutta varsinainen päätös tuli nopeasti, vaikka rotu olikin selvillä. Ostin lauantaina koiran hoito-opaskirjan ja sunnuntaina huomasimme lehdessä ilmoituksen käppänän pennuista. Maanantaina menimme katsomaan ja päätimme koiran ottaa. Perjantaina se noudettiin kotiin.
Parhaamme teimme joka vaiheessa. Noudatimme koiraopasta jossa käskettiin viemään koira ulos tarpeilleen heti ruokailun jälkeen, heti kun koira heräsi ja heti kun oli leikitty vähän aikaa. Teimme tämän yölläkin (kun koira tuli viereen pyytämään jotain, joko kertomaan hädästään tai vain seuran kipeyden vuoksi) ja seuraksena ensimmäinen 4-6 viikkoa oli todella raskasta unenpuutteen vuoksi. En tekisi enää asiaa niin ehdottomasti. Jasusta tuli sisäsiisti jo kolmen kuukauden iässä, vaikka se ei toki kauhean pitkiä aikoja voinut pidätellä, mutta pyrki kyllä ulos tarmokkaasti.
Emme kuitenkaan osanneet valmistautua pieniin itsepäisyysongelmiin tai eroahdistukseen. Aika moni juttu tuli yllätyksenä emmekä varmasti osanneet lukea merkkejä aina ajoissa, eikä sitä taitoa ole vieläkään tarpeeksi. Monta asiaa olisi voitu välttää jos olisimme olleet kokeneita koiranomistajia. Aika monta kertaa olen nyt kuullut "seuraavaa koiranpentua kasvatettaessa". Tosin ihan heti ei toista koiraa voi ottaa, pitää voida keskittyä tähän yhteen muutenkin nyt kunnolla ja antaa sen kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi koiraksi.
Ylimääräisistä tavaroistakin pääsimme eroon. Ne tavarat, joita emme itse älynneet nostaa pois näkösältä saivat Jasulta kyytiä eroahdistuksen pahimmassa vaiheessa. Lisäksi Jasu inhosi erityisesti Hesaria sekä Aku Ankkaa. Jollain ihme vimmalla Jasu onnistui kaivamaan juuri Aku Ankan aina esiin paksusta pinosta lehtiä. Ja silppuamaan sen. Lopetin molempien lehtien tilauksen.
Ehkä minua eniten kuitenkin hämmästyttää se miten rauhallisesti olen osannut aamulenkkeihin suhtautua. Etukäteen ajattelin, että koiran kanssa ulos meneminen säässä kuin säässä saattaisi jossain vaiheessa harmittaa, mutta niin ei ole vielä käynyt. Olen käyttänyt koiraa ulkona aamulenkillä ennen työpäivän alkua 90%:na aamuista, puolen tunnin tai 45 minuutin lenkillä, ja pääasiassa olen nauttinut. Oikeastaan noilla lenkeillä olen saanut jotain sellaista joka muuten olisi jäänyt minulta kokonaan puuttumaan, tietynlaisen rauhallisen tunnelman luonnossa.
Jotain harrastusta koiran kanssa voisi kyllä nyt miettiä. Olemme ennakkoluulottomasti vieneet koiraa mukanamme kaikkialle, se on käynyt myös hiihtämässä kanssamme (ei tosin omilla suksilla) ja on todella innokas liikkumaan metsässä. Sieniä se ei oppinut vielä viime syksynä tunnistamaan, joten siinä riittää vielä työsarkaa... :)
maanantaina, maaliskuuta 17, 2008
Tekstarijupakointia
Johan on Kanerva sopan keittänyt! Mies ei selvästi pysty hillitsemään käytöstään, tuollainen tekstarointi ei liene ministerin arvolle sopivaa. Kaikenlisäksi kyseessä on ulkoministeri. Minulle ei auennut kuka tuo taitelija, johon Kanerva kovasti ammatillisessa mielessä tykästyi, oikein on ja miksi asia ponnahti julkisuuteen, paitsi tietysti julkisuudenhakuisuuden vuoksi. Mutta henkilöstä viis, juuri kun pääministeri on puinut omaa yksityiselämäänsä ja siihen sisältyviä tekstiviestejä oikeudessa, päättää ulkoministeri esitellä omaa sorminäppäryyttään.
Vanhasen kannanotto asiassa sopii hyvin hänen muuhunkin tapaansa käsitellä asiaa, median vika eikä tässä ole mitään ongelmaa. Eihän Vanhanen salli muutenkaan keskeneräisten asioiden käsittelyä julkisuudessa, eli poliittinen keskustelu on maassamme kiellettyä, koska asiat ovat hallitukselta kesken. Minulla oli omat epäilykseni Kanervan nimityksestä, mutta mies tuntui toimivan hyvinkin energisesti ja näkyvästi roolissaan, siis ihan työasioissa, ennen tätä jupakkaa. Ehdin jo ajatella, että hänen nimittämisensä taisi sittenkin olla hyvä juttu.
Ulkoministeri, joka tunnetaan ulkomailla törkyvaarina, ei varsinaisesti nauti luottamusta. Erottaminen tai eroaminen on ehkä kuitenkin liian raju temppu, mutta Kanervan esittämä anteeksipyyntökin oli sellaisenaan liian sekava puhdistaakseen todella pöydän. Enää tämä ei saa toistua, silloin mennään jo liian pitkälle. Luultavasti Katainen jotain tämän kaltaista onkin Kanervalle esittänyt. Ei tuollaista käytöstä voi sallia, sadat viestit jollekin povipommille työkännykästä alkaa viitata jo voimakkaasti tietynlaiseen asenteeseen tai ongelmaan.
Sinällään tapaus kuvaa taas oivallisesti suomalaista yhteiskuntaa, meillä suurimmat palstatilat saa ennakko-odotukset F1-kaudesta sekä poliitikkojen töppäilyt varsinaisen toimen ulkopuolisissa asioissa, viikkotolkulla.
Vanhasen kannanotto asiassa sopii hyvin hänen muuhunkin tapaansa käsitellä asiaa, median vika eikä tässä ole mitään ongelmaa. Eihän Vanhanen salli muutenkaan keskeneräisten asioiden käsittelyä julkisuudessa, eli poliittinen keskustelu on maassamme kiellettyä, koska asiat ovat hallitukselta kesken. Minulla oli omat epäilykseni Kanervan nimityksestä, mutta mies tuntui toimivan hyvinkin energisesti ja näkyvästi roolissaan, siis ihan työasioissa, ennen tätä jupakkaa. Ehdin jo ajatella, että hänen nimittämisensä taisi sittenkin olla hyvä juttu.
Ulkoministeri, joka tunnetaan ulkomailla törkyvaarina, ei varsinaisesti nauti luottamusta. Erottaminen tai eroaminen on ehkä kuitenkin liian raju temppu, mutta Kanervan esittämä anteeksipyyntökin oli sellaisenaan liian sekava puhdistaakseen todella pöydän. Enää tämä ei saa toistua, silloin mennään jo liian pitkälle. Luultavasti Katainen jotain tämän kaltaista onkin Kanervalle esittänyt. Ei tuollaista käytöstä voi sallia, sadat viestit jollekin povipommille työkännykästä alkaa viitata jo voimakkaasti tietynlaiseen asenteeseen tai ongelmaan.
Sinällään tapaus kuvaa taas oivallisesti suomalaista yhteiskuntaa, meillä suurimmat palstatilat saa ennakko-odotukset F1-kaudesta sekä poliitikkojen töppäilyt varsinaisen toimen ulkopuolisissa asioissa, viikkotolkulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)