MM-kisat taas ohi, mitäs nyt?

Oih... kuukauden putken jälkeen tulee jälleen tyhjyys. Jalkapallon MM-kisat, tai oikeammin World Cup, on ohi tältä erää, milläs nyt täytetään kaikki illat?

Oikeasti vähän ihmettelin sitä, että useassa eri lehdessä oli keskusteltu aiheesta, jalkapallon MM-kisojen loppuminen aiheuttaa ilmeisesti merkittävällä väestönosalla vaikeuksia keksiä tekemistä vapaa-ajalle tai suoranaista masennusta.

Seurasin ehkä 70% kaikista televisioiduista otteluista. Joitakin niistä en katsonut loppuun asti ennalta arvattavan (ja minun kannaltani epätyydyttävän) lopputuloksen vuoksi. Suurimman osan kuitenkin. Varsinaista ykkössuosikkia minulla ei ollut, oikeammin oli muutamia suosikkeja ja aina otteluissa kuitenkin jompi kumpi joukkue (vedonlyönneistä johtuen :D).

Kannatin isäntämaata, koska tunsin sympatiaa saksalaisia jalkapallofaneja kohtaan: mikään ei olisi hienompaa kuin olla läsnä, kun oma kotimaasi voittaa jalkapallokisat omassa maassaan. Kannatin myös Englantia, koska tunnen sympatiaa David Beckamia kohtaan. Mies on oikeasti hyvä jalkapalloilija joskaan ei paras ja ansaitsisi joskus jotain menestystä maajoukkuetasollakin. Rooneytä en oikein voi sietää.

Portugalista sain näppylöitä. En voi sietää kukkopoika-Ronaldoa. Italialaisia ihailin pikkunappulana, mutta kuolevien joutsenten lailla kaatuilemiset ja toisia pelaajia päin sylkeminen ovat saaneet minut suhtautumaan heihinkin välinpitämättömästi. Pidin peukkuja finaalissa Ranskalle, jonka peliesitys ei tosin näissä kisoissa ollut aina kovin häikäisevä. ZZ on Top, vaikkakin menetti taas malttinsa ja joutui ulos. Lopputuloksen kanssa pystyn kuitenkin elämään, vaikka ei Italian voitti niin hirmuisen ylivoimainen ollut. Yksi ylärimaan osunut liian kova laukaus, kaikki muut rankkarit menivät sisään, ei siis mitenkään erityisen loistokasta maalivahtipeliä edes.

Mutta geimit on nyt pelattu, telkkarista ei tule hetkeen muuta futista kuin ehkä jotain Veikkausliigaa, jossa draama ja tempo eivät ole ihan samalla tasolla kuin World Cupissa. Myönnettäköön, että joka kerta turnausten päätyttyä olo on hieman haikea, "tätä herkkua olisi katsonut vielä" -tyylinen, mutta toisaalta on helpottavaakin, kun pitkä turnaus päättyy. Jää aikaa johonkin muuhun ja saan nyt ehkä kuukauden aikana hankkimani univelat nukuttua pois. Jos minusta, urheilua melko intohimoisesti seuraavasta, mutta silti muuta elämää enemmän arvostavasta, tuntuu tältä, niin on enemmän kuin mahdollista, että Suomessakin on ihmisiä joiden maailmaan tuli tyhjiö tänään maanantaina pelien päätyttyä.

Hassuinta koko turnauksen aikana minusta oli kaikki se keskustelu siitä, miten avioliitot kärsivät futiksen seuraamisesta. Asialla ei ole mielestäni mitään tekemistä urheilun kanssa sinänsä, vaan parisuhteessa on jotain muuta vikaa, jos toinen vihaa urheilua yli kaiken ja toinen tuijottaa sitä herkeämättä. Molemminpuolinen kunnioitus puuttunee täysin.

Kaikenkaikkiaan koko turnauksesta jäi kohtuullisen hyvä maku. Ihan hirveitä ylilyöntejä ei tapahtunut, maalejakin tuli ja pelit olivat usein viihdyttävää seurattavaa. Ainoa huono puoli oli, että Suomi ei edelleenkään ollut mukana. Sitä odotellessa...