Näin lyhyt oli talvi tällä erää. Eilen vielä katselin lumiukkoja puistoissa ja pihoilla koiran kanssa, heiteltiin lumipalloja ja juostiin hangessa. Tänään keli on jo muuttunut vesisateeksi.
Joka vuosi ensilumen aikaan muistan oman ensimmäisen lumiukkona. Teimme sen kotipihaani kun olin arviolta kolme ja puoli vuotta vanha. Muistan, että lunta alkoi sataa kun äiti luki minulle jotain Minttu-kirjaa. Isä oli pihatöissä. Kun lunta oli tullut jonkin verran jo maahan, äiti kysyi, että mitäs jos mentäisiin ulos tekemään lumiukko. Minä olin ihan ihmeissäni, mutta heti valmis mukaan. Ja niin me teimme. Ison lumiukon, jonka palloja en jaksanut kyllä itse nostaa toistensa päälle. Kaksi isoa palloa ja yksi pienempi pää ja porkkana nenäksi. Äidillä oli kotitekoiset lapaset, joissa oli valkoisia ja punaisia raitoja.
Lumiukko säilyi melkein koko talven. Se alkoi sulaa keväämmällä maaliskuun tienoolla ja voimieni tunnossa minä itse kaadoin sen. Lähes viimeisten suojasäiden aikaan tein siitä vielä lumihevosen, tosin minua pari vuotta vanhemman pikkuserkun avulla.
Ehkä tästä muistosta johtuu se, että Lumiukko-piirretty aiheuttaa minulle hyvän, mutta haikean mielen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti