Hole in one!

Tämä päivä jää mieleeni varmaan lopullisesti golf-urani toistaiseksi hienoimpana tapahtumana! Löin tänään Messukylän 9-reikäisellä kentällä hole in one -lyönnin, kerralla kuppiin, väylällä 8 missä myös viime vuonna tein ensimmäisen birkkuni. Mieletön fiilis!

Koko kierros oli sujunut ennen tuota kohtuullisesti, tuplia oli toki tullut, mutta myös yksi par. Valitsin mailani sen par-lyöntiin johtaneen väylän perusteella, siinä rauta 5:llä oli mennyt 151 metrinen väylä pikkuisen pitkäksi, lipun ohi oikealle puolelle. Tämä 8. väylä oli 145 metriä, joten otin rauta 6:en. Mietin jopa rauta 7:ä, mutta ajattelin ottaa sitten svingin vain rauhallisemmin tuolla 6:lla. Ja svingi onnistui, pallosta näki heti että hyvin lähti. Pelikaverit, A ja kaksi uutta pelituttavuutta, sanoivat kaikki heti, että hieno lyönti, hyvin menee. Ja lippua kohti se laskeutui, suoraan lipun suuntaisesti. Pallo tuli alas pari metriä ennen reikää, siinä hötäkässä jäi katsomatta missä oikeastaan alastulo olikaan, ja rullasi suoraan kuppiin. Voi sitä riemua, pelikaverit huusivat hekin aivan tohkeissaan, yläfemmat raikasivat ja halauksiakin vaihdettiin. Ei jäänyt epäselväksi muillakaan lähiväylillä mitä tapahtui.

Viimeinen reikä jännitti melkoisesti, mutta onnistuin tuomaan sen tuplalla maaliin. Klubilla oli kuohuvaa kylmässä, joten peliseurueemme sai muistella hienoa hetkeä tovin terassilla.

En tiedä mikä tänään oli erilaista kuin aiemmin. Parin viikon tauko, reilu puolen tunnin kiireetön harjoittelu vai upouudet kengät?

Kalastamassa

Viime viikolla ostin ennen tontille menoa avokelavavan aikomuksena aloitella kalastusharrastusta nuoruusvuosien jälkeen uudelleen. Ajattelin, että kun kerran on järvitontti hommattu, niin voisin joskus vähän heitellä ja ehkä uistellakin. Hankin perusvavan ja 4 ahvenille tarkoitettua kuvaa. Keskiviikkoiltana pistin vavan kuntoon, vaati vähän muistelua miten se avokela taas toimikaan ja jonkin verran sain siimaakin suttuun. Heittelyn harjoittelu oli metsätontilla mahdotonta, joten siirryin rannalla kokeilemaan. Meillä ei laituria vielä ole, joten menin uloimmalle mahdolliselle kivelle kokeilemaan.

Kun olin tekniikan kuivaharjoitellut, heitin veteen ja onnistuinkin kelaamaan siiman sotkematta takaisin. Toinen heitto ja oho, pohjassa kiinni. Tai niin luulin, mutta haukihan se oli napannut kiinni. Sain hauen ihmeen helposti rannalle ja pakkohan sitä oli poseerata. Oli tuo nyt eri kokoinen kuin ne pienet ahvenet tai särjet joita aiemmin viime vuosina olin mato-ongella saanut.



Haukiparka oli vetäissyt koko syötin syvälle, joten hengiltä se oli otettava ennen kuin sain koukun irti. Ja koska telttaretkellämme ei ollut jääkaappia (kun ei ole sähköäkään), piti fisu laittaa heti paistokuntoon. Siinä sitten puolen yön tienoolla nautiskelimme itse pyydettyä haukea omalla rannalla. Hyvää oli sekin.

Sanomattakin selvää, että harrastus sai tästä melkoisen buustin. En ole vielä lisäkamoja paljoa ostanut, mitä nyt fileerausveitsen ja haavin ettei toiste tarvitse pienellä pesuvadilla ja tylsällä puukolla kalaa yrittää rannalle haalia ja fileoida.