Kun pomo ei kestä painetta

Mietinkin, että milloin mediassa puututaan esimerkiksi Kanervan sairaslomaan, ja tänään osui Aamulehdestä silmiini juttu aiheesta. Joskus olen voivotellut miten helpolla työntekijäpuoli saa sairaslomia: jos työ ei maistu niin ei muuta kuin pikkuisen niiskuttamaan työterveyteen ja 3 päivää tulee heti. Usein ne, jotka todella eivät hae turhan takia sairaslomia, eivät sellaista välttämättä ainakaan helpolla saa edes tarvittaessa. Esimiesportaan pitkäaikaiset sairaslomat skandaalinkäryisissä tilanteissa ovat sitten toisesta ääripäästä.

Mutta onko oikein olla sairaslomalla, kun töissä on paineita? On eri asia sairastua stressin vuoksi työuupumukseen, modernisti burn outtiin, eikä siitä kyllä useimmiten ole kyse. Nokian kaupungin nokkamies tuskin uupui stressiin vaan koki kovat paineet liiallisena. Kanervankaan tapauksessa kyseessä tuskin oli mikään pitkäaikainen, uuvuttava stressi sinänsä. Miksi esimiesporras saa siis vetäytyä ainakin osittain palkalliselle sairaslomalle, kun on paineita? Eikö tietyissä töissä juuri pitäisi paineita sietää? Palkaton poissaolo tai rästilomien pito olisi parempi ratkaisu.

Vaikea kyllä kuvitella yksityisellä sektorilla moista tilannetta, pörssiyhtiöiden työnantajat eivät vastaavaa työportaalta kyllä katsele. Paitsi tietyllä nimeltämainitsemattomalla sektorilla, jossa olen kuullut "minulla on pitämättömiä sairaslomia tänä vuonna vielä jäljellä, voisin lähteä pohjoisiin kalaan viikoksi". Olen selvästi väärällä alalla, julkisella sektorilla voi näköjään olla törttöilynsä jälkeen pari viikkoa sairaslomalla ja käyttää sen ajan lenkkeillen, antaen haastatteluja paikallislehdille jne. tai jättää vesisotkun siivouksen alaisilleen ja olla pois näkyvistä muutaman kuukauden ajan, palata sitten, kun vettä voi taas juoda. Huoh.

Vuosi koiran omistajana

Kohta tulee vuosi täyteen koiranomistajan elämää. Aika on mennyt jotenkin todella nopeasti. On ollut hienoa katsoa miten pienestä, hassusta pennusta on tullut jo nuori aikuinen, rauhallinen koira. Toki se on myös haikeaa.

Jälkikäteen ajatellen olimme melko valmistautumattomia koiran ottamisen kuitenkin. Tokia asiaa oli pohdittu jo vuosia ja ennen päätöstäkin kuukausikaupalla, mutta varsinainen päätös tuli nopeasti, vaikka rotu olikin selvillä. Ostin lauantaina koiran hoito-opaskirjan ja sunnuntaina huomasimme lehdessä ilmoituksen käppänän pennuista. Maanantaina menimme katsomaan ja päätimme koiran ottaa. Perjantaina se noudettiin kotiin.

Parhaamme teimme joka vaiheessa. Noudatimme koiraopasta jossa käskettiin viemään koira ulos tarpeilleen heti ruokailun jälkeen, heti kun koira heräsi ja heti kun oli leikitty vähän aikaa. Teimme tämän yölläkin (kun koira tuli viereen pyytämään jotain, joko kertomaan hädästään tai vain seuran kipeyden vuoksi) ja seuraksena ensimmäinen 4-6 viikkoa oli todella raskasta unenpuutteen vuoksi. En tekisi enää asiaa niin ehdottomasti. Jasusta tuli sisäsiisti jo kolmen kuukauden iässä, vaikka se ei toki kauhean pitkiä aikoja voinut pidätellä, mutta pyrki kyllä ulos tarmokkaasti.



Emme kuitenkaan osanneet valmistautua pieniin itsepäisyysongelmiin tai eroahdistukseen. Aika moni juttu tuli yllätyksenä emmekä varmasti osanneet lukea merkkejä aina ajoissa, eikä sitä taitoa ole vieläkään tarpeeksi. Monta asiaa olisi voitu välttää jos olisimme olleet kokeneita koiranomistajia. Aika monta kertaa olen nyt kuullut "seuraavaa koiranpentua kasvatettaessa". Tosin ihan heti ei toista koiraa voi ottaa, pitää voida keskittyä tähän yhteen muutenkin nyt kunnolla ja antaa sen kasvaa ihan oikeasti aikuiseksi koiraksi.

Ylimääräisistä tavaroistakin pääsimme eroon. Ne tavarat, joita emme itse älynneet nostaa pois näkösältä saivat Jasulta kyytiä eroahdistuksen pahimmassa vaiheessa. Lisäksi Jasu inhosi erityisesti Hesaria sekä Aku Ankkaa. Jollain ihme vimmalla Jasu onnistui kaivamaan juuri Aku Ankan aina esiin paksusta pinosta lehtiä. Ja silppuamaan sen. Lopetin molempien lehtien tilauksen.

Ehkä minua eniten kuitenkin hämmästyttää se miten rauhallisesti olen osannut aamulenkkeihin suhtautua. Etukäteen ajattelin, että koiran kanssa ulos meneminen säässä kuin säässä saattaisi jossain vaiheessa harmittaa, mutta niin ei ole vielä käynyt. Olen käyttänyt koiraa ulkona aamulenkillä ennen työpäivän alkua 90%:na aamuista, puolen tunnin tai 45 minuutin lenkillä, ja pääasiassa olen nauttinut. Oikeastaan noilla lenkeillä olen saanut jotain sellaista joka muuten olisi jäänyt minulta kokonaan puuttumaan, tietynlaisen rauhallisen tunnelman luonnossa.

Jotain harrastusta koiran kanssa voisi kyllä nyt miettiä. Olemme ennakkoluulottomasti vieneet koiraa mukanamme kaikkialle, se on käynyt myös hiihtämässä kanssamme (ei tosin omilla suksilla) ja on todella innokas liikkumaan metsässä. Sieniä se ei oppinut vielä viime syksynä tunnistamaan, joten siinä riittää vielä työsarkaa... :)