Suomi: toivefinaalivastustaja

Eipä tarvinnut lähteä illalla suihkulähteelle skumppapullon kanssa riekkumaan. Suomi on minkä tahansa jääkiekkomaan toivefinaalivastustaja, meille ei todellakaan satu sitä vahinkoa, että homma hallittaisiin loppuun saakka.

Joo, eihän minulla ole mitään oikeutta meuhkata koska en alunperinkään mitään odottanut, mutta Venäjä-pelin taistelun jälkeen annoin taas johtaa itseäni harhaan ja kuvitella, että kultaan olisi ollut mahdollisuus. Ville Peltonen kiteytti asian hyvin ottelun jälkeen: "Hävetä pitää". Maalivahtipeli oli taas aivan eri luokkaa kuin edellisessä pelissä ja sitä välierän rangaistuslaukauskilpailussa. Puolustus mokaili jälleen ja hyökkäys löysi vain tolpat maalin ympäriltä. Useimmiten hyökkäys kilpistyi jo Kanadan puolustukseen. Vaikea tehdä maaleja, jos ei saada edes laukauksia vastustajan maalia kohti.

Oikeasti: suomalaisen kiekkoilun olisi syytä tehdä analyysi siitä miksi finaalipelissä ei pärjätä. Kyllähän Sihvonen on aihetta kosketellut useaankin otteeseen, mutta jääkiekkoliitossa ja erityisesti maajoukkuevalmennuksessa ei Sihvosta lueta kuin raamattua :).

Suomen finaalipelisarja on ollut niin huonoa (9 arvokisafinaalia, 1 voitto), että Suomen Leijonat ovat oikeastaan jokaisen kiekkomaan toivefinaalivastustaja; voitto on lähestulkoon automaattinen vastustajalle.

Ei sillä, hopea on hieno saavutus joukkueelta joka ennen kisoja taisi olla ainoa joka uskoi mahdollisuuksiinsa. Mukana oli paljon ensikertalaisia jotka nyt sitten saivat heti mitalit kaulaansa, mutta silti... voittokin olisi voinut olla tarjolla. Jälleen kerran parempi, taitavampi joukkue voitti, eikä se ollut Suomi. Kaikki kunnia Kanadalle, henkilökohtaisesti suon heille aina voiton mieluummin kuin muille, Suomen jälkeen.

Myönnän: olin väärässä

Ok, minulla on selkärankaa myöntää olevani väärässä (tässä asiassa). Ennen jääkiekon MM-kisoja Moskovassa olin veikkaillut, myös ääneen, Leijonien taistelevan enemmän tai vähemmän ansiokkaasti sijoista 5-8. Ruotsi-pelin jälkeen aloin oikeastaan hieman epäillä, että voisin olla väärässä. Eilisen pelin lopputuloksen perusteella näin todella on. Hämmästyttävintä oli, että Suomi voitti rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Tätä ei ole sattunut ihan hetkeen. Ilmeisesti tällä tasolla 15:sta vuoteen.

Voittiko eilen paras joukkue, siitä voi olla montaa mieltä. Peli oli paikoin aika kauheaa katseltavaa, vaikkakin tietysti tapahtumarikas eikä todellakaan tylsä. Rangaistuslaukauskilpailussa Lehtonen oli maalissa todella hyvä, pesi vastaantuloillaan jenkkivahti Grahamen mennen tullen.

Miten käy lauantaina? En oikein tiedä. Jos Ruotsi-pelin hyvät asiat, hyvä karvaus ylhäältä, tiukka puolustus ja paikoitellen hyvin pyörinyt hyökkäys yhdistetään eilisen Suomi-USA pelin onnistumisiin, maalit paikoitellen saatiin tehtyä, voi joukkue peitota Venäjänkin. Venäjä on ollut pelottavan hyvä, joten tekemistä riittää. Minun odotukseni joukkue on ylittänyt.


Koirastakin pakko mainita: perheen pikku hellantelttu hurmaa kävelylenkeillä kaikki vastaantulijat. Uskomatonta miten koiran kanssa voi tutustua uusiin ihmisiin, koira ikäänkuin herättää jokaisessa vastaantulijassa joko luonnollisen ihastelureaktion (Jasu osaa olla suloinen niin halutessaan) tai varsinaisissa koiraihmisissä halun kertoa omista lemmikeistään, edesmenneistä tai mukana olevista.

Reaktiot ovat toistaiseksi olleet positiivisia, koira on niin pieni ja suloinen, että kukaan tuskin mitään negatiivista viitsisikään kommentoida. Myös minä olen jaksanut ottaa kasvatusneuvot sun muut ihan positiivisesti. Se onkin toinen hassu juttu, jokaisella tuntuu olevan tiedossa miten koira pitäisi oikeasti kasvattaa, oli heillä itsellään koiraa tai ei, ja neuvoja satelee... No, mikäs tuollaista suloista palleroa on ulkoiluttaessa, se heittäytyy riiviöksi enimmäkseen vain sisätiloissa...

Erilainen Wappu

Tulipa vietettyä täysin erilainen Wappu kuin koskaan aikuisikäni aikana. Ei kaupungilla notkumista, ei patsaan lakituksen katsomista ja eikä skumppaa. Ei ilmapalloja eikä serpentiiniä (olisi ehkä ollut veren kerjäämistä nenästä...), sentään muutama donitsi ja pikkuisen simaa :)

Sen sijaan tuli leikittyä Wappu-aatto pennun kanssa, noustua Wappuaamuna puoli kuudelta ekan kerran ulkoilemaan ja tehtyä kahdeksan maissa kävelylenkki Pyhäjärven rantaan. Aamu oli viileähkö mutta kaunis. Järven rannalla kiitin pentua siitä, että sen ansioista sain kokea tämän hienon ja rauhallisen aamutunnelman.

Öisin voisin kuitenkin nukkua hieman enemmän. Yhtenäkään yönä ei ole saanut nukkua läpi yötä rauhassa, ja herätys on pyhäpäivistä piittaamatta puoli kuudelta. Aikaisen herätyksen vielä kestää, jos sitä ennen saisi edes nukkua.

Hieman myös ollaan jo katsottu kuka on pomo tässä perheessä. Olen mielestäni vielä toistaiseksi voiton puolella, tosin voin käyttää kokoeroa hyväkseni. Välillä Jasu tekee juuri sitä mitä kiellettiin (kuten kuvassa), välillä ollaan niin mieliksi että.