Mitään emme opi

Jätin viime viikolla tarkoituksella kommentoimatta mitenkään mustan tiistain tapahtumia. Luin kyllä ahkerasti muiden kirjoituksia erityisesti viime viikonlopun aikana.

Kun kuulin tiistaina tapahtuneesta, tai oikeammin luin kesken työpäivän aamulehden sivuilta, minut valtasi suuttumus ja turhautuneisuuden tunne. Viime vuoden marraskuussa olin typertynyt, hämmentynyt ja lopulta vihainen. Nyt noita tunteita ei tullut, pikemminkin ajattelin, että joko taas? Miten on mahdollista, että tämä tapahtuu taas? Emmekö oppineet mitään?

Ilmeisesti emme juurikaan. Aselakia ei saa tiukennettua kuin joskus vuonna 2010, mutta esimerkiksi vaalilakiin saadaan muutoksia ehdokkaiden rahallisen tukisotkun selkiyttämiseksi per heti. Viime kesänä sattui parikin sellaista tapahtumaa, joissa nuori mies oli päättänyt tappaa jonkun. Silloinkin keskusteltiin nuorten pahoinvoinnista, mutta tähän ajauduttiin silti.

Nyt vain etsitään syyllistä ja kysytään miksi, koska ihminen pohjimmiltaan haluaa, että on jokin taho mitä osoittaa sormella. Kuitenkaan yksittäistä tekijää ei ole, yhteiskunta on ehkä vain muuttunut tähän suuntaan, kun pelkäämme ottaa vastuuta toisistamme ja välittää. No en kyllä oikeastaan halua uskoa, että kirves on jo heitetty. Miksi-kysymys on turha ja jää vaille vastausta, koska ainoa henkilö joka sitä voisi jotenkin valottaa päätti ampua myös itsensä. Silti en voi ymmärtää, miksi joku haluaa tappaa itsensä lisäksi myös muita ihmisiä. Mitä iloa kostosta ja epätoivosta on, kun siitä ei ole itse "nauttimassa"? Mitä iloa on "kuolemattomuudesta" jos et sitä itse voi todistaa?

Nähtävästi ainoa asia, jonka opimme Jokelan tragediasta, on median hieman hillitympi käyttäytyminen tilanteessa ja poliisin parantunut tiedottaminen. Kriisitilanteessa osattiin toimia paremmin, asioita oli valitettavasti tullut harjoiteltua jo aikaisemmin.