Sivut

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Ostoksilla marketissa

Olen siirtynyt pääsääntöisesti asioimaan kaupassa autolla, automarketeissa. Tämä muutos entiseen kävellen kauppaan -malliin siksi, että teemme ostokset harvemmin ja ostamme siis enemmän kerralla. Ja tämä taas johtuu siitä, että haluamme säästää aikaa. Sitähän säästyy, monen illan sijasta kaupassa tärväytyy vain yksi ja jää enemmän aikaa hengata koiran kanssa.

Marketeissa käyminen on kuitenkin herättänyt joitakin kysymyksiä. Kukahan kumma on se tyyppi, joka automarketin pihalla tykkää laittaa ostoskärrynsä niiden säilytyssuojassa siihen jonoon, jossa on eniten kärryjä? Sitten se ylipitkä kärryjono tukkii kulkuväylän. Kerran huomasin kuinka nuorehko mies toi tyhjät kärrynsä tuohon palautukseen ja pisti ne muitta mutkitta siihen pisimpään jonoon. Olin itse kauempana menossa vasta kärryjä ottamaan enkä ehtinyt haastatella häntä tästä ratkaisusta. Otin hänen palauttamansa kärryt ja kun toin ne myöhemmin takaisin, sain kyllä laitettua kärryt ihan hyvin niihin lyhyempiin joihinkin, joissa kärryt eivät vielä ole sään armolla ulkona.

Tiedän, että kärryjä kerättäessä lähemmäksi liikettä niitä vedetään pitkiin jonoihin jotka traktori- tai trukkikuljettaja sitten poimii kyytiin ja vie mennessään. Mutta tällöin jonot ovat tilapäisiä. Olen ihan vakuuttunut, että kärryjonojen kasvattajat ovat ihan oma ihmisrodun alalajinsa.

Ei kommentteja: