Mitään emme opi

Jätin viime viikolla tarkoituksella kommentoimatta mitenkään mustan tiistain tapahtumia. Luin kyllä ahkerasti muiden kirjoituksia erityisesti viime viikonlopun aikana.

Kun kuulin tiistaina tapahtuneesta, tai oikeammin luin kesken työpäivän aamulehden sivuilta, minut valtasi suuttumus ja turhautuneisuuden tunne. Viime vuoden marraskuussa olin typertynyt, hämmentynyt ja lopulta vihainen. Nyt noita tunteita ei tullut, pikemminkin ajattelin, että joko taas? Miten on mahdollista, että tämä tapahtuu taas? Emmekö oppineet mitään?

Ilmeisesti emme juurikaan. Aselakia ei saa tiukennettua kuin joskus vuonna 2010, mutta esimerkiksi vaalilakiin saadaan muutoksia ehdokkaiden rahallisen tukisotkun selkiyttämiseksi per heti. Viime kesänä sattui parikin sellaista tapahtumaa, joissa nuori mies oli päättänyt tappaa jonkun. Silloinkin keskusteltiin nuorten pahoinvoinnista, mutta tähän ajauduttiin silti.

Nyt vain etsitään syyllistä ja kysytään miksi, koska ihminen pohjimmiltaan haluaa, että on jokin taho mitä osoittaa sormella. Kuitenkaan yksittäistä tekijää ei ole, yhteiskunta on ehkä vain muuttunut tähän suuntaan, kun pelkäämme ottaa vastuuta toisistamme ja välittää. No en kyllä oikeastaan halua uskoa, että kirves on jo heitetty. Miksi-kysymys on turha ja jää vaille vastausta, koska ainoa henkilö joka sitä voisi jotenkin valottaa päätti ampua myös itsensä. Silti en voi ymmärtää, miksi joku haluaa tappaa itsensä lisäksi myös muita ihmisiä. Mitä iloa kostosta ja epätoivosta on, kun siitä ei ole itse "nauttimassa"? Mitä iloa on "kuolemattomuudesta" jos et sitä itse voi todistaa?

Nähtävästi ainoa asia, jonka opimme Jokelan tragediasta, on median hieman hillitympi käyttäytyminen tilanteessa ja poliisin parantunut tiedottaminen. Kriisitilanteessa osattiin toimia paremmin, asioita oli valitettavasti tullut harjoiteltua jo aikaisemmin.

Kun aikuisista tulee lapsia taas

Taas on se aika vuodesta. Nimittäin se, kun aikuisista tulee lapsia taas. Ja tämän ilmiön saa aikaan puusta pudonneiden lehtien muodostamat kasat, joita Tampereen kaltaisessa puistokaupungissa riittää. Tänä vuonna tosin kaupunki on alkanut puhdistaa kasoja enemmän kuin aikaisempina vuosina, parhaat kasat häviävät jopa yhden arkipäivän sisällä.

Kuka voi vastustaa lehtikasaa maassa? En tarkoita, että siihen pitäisi heittäytyä selälleen pyörimän tai edes juosta sen läpi, mutta kuinka moni voi kävellä lehtikasan läpi normaalisti jalkojaan nostellen, antamatta lehtien kahista jalkojensa päälle, laahaamatta jalkojaan lehtien läpi?

Empiiristen tutkimusten mukaan lähes jokainen aikuinen reagoi lehtikasoihin samaan tapaan. Seurasin joskus Hämeenpuistossa ihmisten tapaa mennä vaahteranlehtikasan läpi. Kasa oli todella iso ja lähes koko puistokäytävän leveydeltä, sen olisi voinut halutessaan kiertää, mutta kukaan ei tehnyt niin. Itse asiassa useimmat hakeutuivat kävelemään kasan läpi, ikään ja sosiaaliseen asemaan, sikäli kun sen voi pukeutumisesta päätellä, katsomatta. Toisaalta on suorastaan hassunkurista, että ihminen joka kävelee puku päällä ja salkku kädessä virallisen oloisena ja kiireisin askelein, selvästi hidastaa lehtikasan kohdalla ja kahlaa sen läpi välittämättä siitä mahdollisuudesta, että suorat housut kuraantuvat.




Oma henkilökohtainen suosikkini on vaahtera. Sen lehdet ovat mukavan isoja, värikkäitä ja ilmavia maassa. Jos kukaan ei ole katsomassa, voin potkiskella niitä ihan rauhassa. Hämeenpuistossa kävelen kasan läpi nautinnollisesti, mutta en jää potkiskelemaan. Olen pari kertaa työelämän aikana osallistunut soveltuvuustesteihin, joissa pitää täytellä pitkä kyselykaavake, ja yksi kaavakkeen kysymyksistä on ollut (vastausvaihtoehtoina Totta tai Ei) "Minusta on mukava kahlata syksyisin lehtikasan läpi". Pitäisi joskus selvittää mitä tuolla kysymyksellä halutaan saada minusta irti. Joka tapauksessa, kauniissa syyssäässä lehtikasojen pelkkä näkeminenkin saa hyvälle mielelle, ja läpikävely on mahtavaa. Toivottavasti tämä fiilis ei huku minulta iänkään myötä. Suosittelen.

Syysilmoista nauttimassa

Tänään oli mahtava ulkoiluilma! Harmaa, tasapaksu viikko vaihtui sunnuntaina hienoon ilmaan, aurinko helli ja lämmitti jopa. Aamusella tuli heti tehtyä koiran kanssa mukava lenkki lähipuistossa. Sitten piti ottaa tilaisuudesta todella vaarin, A:n kanssa lähdimme kiertämään puolikkaan golf-kierroksen.

Kierroksesta itsestään ei jäänyt jälkipolville hirveästi muisteltavaa, mutta ilma oli hieno, Messukylän väylät ja melkein kaikki viheriötkin todella hienossa kunnossa eikä seuraakaan voi moittia. Kyllä pari tuntia voi viettää huonomminkin. Rento kierros ilman sen suurempia suorituspaineita, minun tasoiseni golffarin parhaat kierrokset on tältä vuodelta jo tehty. Harjoittelun ja pelaamisen puute (edellisestä range-visiitistä kaksi viikkoa) näkyi, mutta tulos oli silti parempi kuin viime kesän yksikään tulos samalla kentällä. Jotain on siis tarttunut mailan varren ja lippalakin väliin.

Kierroksen jälkeen syötiin ja lähdettiin uudestaan ulos, tällä kertaa puolentoista tunnin lenkille koiran kanssa. Kävimme katsomassa miten ruska etenee Näsijärvellä ja Pyhäjärvellä, eli Pispalan ja Pyynikin harjuilla maisemia ihailemassa. Reissu jälkeen olikin kiva kokeilla pakastimesta kahvin kanssa mansikkahilloa ja jäätelö ohukaisten välissä. Voin suositella :)

Sadonkorjuun aika

Eilen olisi pitänyt ottaa auton peräkontista kuva tähän kirjoitukseen, niin otsikon mukainen se oli.

Nyt tosiaan on sadonkorjuun aika. Viikonlopun saaliina (kotiin tuotavaksi) oli noin 1,5 litraa tyrnimarjoja, 3,5 litraa puolukoita, iso muovikassillinen omenoita, toinen puolikas kassi syötäväksi sekä kolme noin neljän, viiden kilon kurpitsaa ja pienempi spagettikurpitsa.

Tyrnit jo ehdimme siivota ja pakastaa. Tyrnimarjoja sellaisenaan ei kyllä mielellään syö, ainakin minun makuuni ne ovat liian happamia, mutta niistä tehty kiisseli vaniljakastikkeen kanssa on todella hyvää. Ja marjat ovat riittoisia, puolen litran annoksesta saa reilusti toista litraa kiisseliä, marjoja ei tyypillisesti laiteta kuin kattilan pohjan täytteeksi.

Puolukat pitäisi keiteillä hilloksi. Olen jo monena vuonna tehnyt puolukkahilloa suurinpiirtein samasta määrästä ja se yleensä riittää talveksi, joidenkin liharuokien sekä maksalaatikon kanssa syötynä. Omatekemä hakkaa kaupan valmisteet 6-0.

Omenatkin keitetään sokseeksi. Tykkään laittaa omenasosetta lusikallisen puuron sekaan, ja oma sose on kaupan soseita parempaa. En tee makeaa sosetta vaan sellaista omenan makuista :), piirakkaan en sitä juurikaan laita. Piirakat tehdään kokonaisista omenoista. Ehkä pitääkin vääntää amerikkalainen omenapiirakka.

Kurpitsoista kaksi menee jakoon, mutta kolmannesta tulee kurpitsapikkelsiä porkkanan kanssa. Spagettikurpitsan syömme laatikossa tai puolikkaana paistettuna ja täytettynä.

Seuraavan viikon, puolentoista ajan meillä siis tuoksuu jokin keitetty sose ja joko etikka tai sokeri. Urakka on työpäivän jälkeen melkoinen, mutta näitä sitten nautitaan talven ajan! Jos jaksan, leivon sen amerikkalaisen omenapiirakan viikonloppuna. Happamia omenakuutioita sokeri-kaneliseoksella marinoituna piirakkakuoren sisällä ja vaniljakastiketta päälle, jami!

Unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi

Eilen sitten palasimme Frankfurtin reissulta. Madonnan konsertti, Sticky & Sweet -kiertueella, oli loistava kokemus!

Tänään työkaverini kertoi haaveilleensa tekevänsä puolisonsa kanssa jotain hienoa syksyllä, ehdotuksena hänellä oli ollut Madonnan konsertti. Puolisosta se oli ollut mahdotonta. Minun reissustani kuultuaan hän totesi, että "toiset tekevät niitä juttuja mistä toiset vain haaveilevat". Unelmat on tarkoitettu toteutettavaksi. Minäkin ajattelin ennen reissua, että tämä on sellainen "kerran elämässä" kokemus, mutta keikan jälkeen on kyllä ollut mielessä seuraavallekin mahdolliselle kiertueelle osallistuminen.

Hintaa keikalle ei mittasuhteisiin asetettuna paljon tullut. Ryanair tarjosi lennot edukkaasti, hotelli oli budjettimatkan hotelli, ehkä vähän parempaan tai ainakin puhtaamman tuoksuiset pyyhkeet tarjoavaan olisi voinut mennä, hintavin yksittäinen juttu oli konserttiliput. Ja nekin lippuhinnat olivat pientä verrattuna toisen työkaverin Belgiaan tehtyyn F1 -kisamatkaan.

Konsertti oli kokemisen arvoinen. Iso stadion, paljon porukkaa ja mahtava, visuaalinen show. Rouva heitti setin joka oli koostettu pääosin uusista biiseistä, mutta vanhat biisit oli miksattu hienosti mukaan. Kokonaisuus oli tasapainoinen. Sen verran oli rouvalla itsetietoisuutta, että hitain biisi oli tunnemallinen "You must love me". Kuten me teimmekin.

Etukäteen pelkäsin, että sisään pitää jonottaa, mutta sisäänmeno oli ihan ongelmaton. Enemmän jonotusta ja hitautta oli poistumisessa, juna-asemalla odottaviin juniin tungettiin porukkaa sisään kuten Saksassa joskus ennenkin.


Frankfurt on muuten ihan nätti paikka. Sää helli meitä, aurinkoa riitti ja lämpötila oli luokkaa 25 celciusta. Tuli maistettua omppuviiniä ja risteiltyä Mainilla.

Handkäseä eli kotijuustoa (tai "käsijuusto :D) en todellakaan suosittele kenellekään maistettavaksi, erityisesti ei musiikin kanssa!