Sivut

sunnuntai, marraskuuta 22, 2009

Kaupan vapautta

Kansanedusta Mikko Alatalo kirjoitti tämän päivän aamulehdessä kaupan aukioloaikojen vapautumisesta, oikeastaan niitä vastaan. Kansanedustajan mukaan sunnuntaishoppailu tuhoaa perheitä, koska se riistää ainoan päivän jolloin perhe voi viettää rauhassa yhdessä.

Koska minulla ei ole lapsia, en osaa anoa rikkooko sunnuntaishoppailu todella perheen tervehenkistä yhdessäoloa. Sen sijaan voin sanoa työssäkäyvänä kuluttajana, että sunnuntai-aukiolo tekee minun viikonlopuistani helpompia.

En ehdi viikolla juuri kauppaan. Aiemmin, kun meillä ei ollut koiraa, tuli kaupassa käytyä usein töiden jälkeen ja pieniä ostoksia kerrallaan. Erikoiskauppoihin mentiin lauantaisin. Kun koiran kanssa päästiin johonkin rytmiin, ei viikolla ole juuri aikaa käydä kaupassa kuin ehkä pikaisesti lähikaupassa tai joskus automarketissa, jonkin muunkin asian perässä. Koira on päivät yksin, töiden jälkeen sen kanssa käydään pitkähköllä lenkillä, jolloin kello on jo melko paljon, erikoisliikkeet jo sulkeutuneet. Lisäksi ei joka ilta viitsi jättää koiraa uudestaan yksin. Tästä seuraa, että ostokset hoidamme pääasiassa viikoksi kerrallaan automarketissa, viikonloppuna jos olemme kotosalla.

Jos kaupat eivät ole sunnuntaina auki, pitää ehtiä lauantaina hoitamaan päivittäistavaraostokset (kuten ruoka), keikka johon menee helposti pari tuntia, sekä mahdolliset erikoisliikeostokset, kuten vaateostokset. Tässä menee koko lauantai, ja se on stressaavaa. Lauantaina juostaan asialista läpi nälkäisenä ja kiukkuisena, koska kunnollista ruokaa ei ehditä tekemään. Sunnuntaihin ladataa sitten kaikki odotukset vapaapäivästä ja rentoutumisesta.

Kauppojen ollessa sunnuntaisin auki asiat voi jakaa. Jotain voi hoitaa lauantaina ja jotain sunnuntaina, esimerkiksi monia vaateostoksia kiireettömämmin. Lauantaistressi on poissa. Ainakaan minulla sunnuntai-aukiolo ei ole vaikuttanut niihin paikkoihin missä käyn kaupassa. Isot ostokset automarketeissa, mutta yhtä lailla käyn keskustan kaupoissa vaateostoksilla tai muuta vastaavaa. Sunnuntaiaukiolot eivät ostoskäyttäytymistäni paikkojen suhteen muuuttaneet, vaan verkko-ostaminen.

Totta kai kaupan työntekijöiden asiat on järjestettävä. Sunnuntai-työstä pitää saada järkevä korvaus ja työntekijöillä on oltava myös mahdollisuus lepoon. Aina välillä ihmisellä pitää olla kaksi peräkkäistä päivää vapaata, olkoon töissä millä alalla tahansa.

Tänään kävin vaateostoksilla kaupungilla. Paljon väkeä oli liikkeellä, joulunalusavaijaisia taidettiin viettää. Muutaman erikoisliikkeen ikkunoita kävin katselemassa, ne olivat kiinni. Minäkin kävin ikkunoiden takana vain tulevan suuren juhlapyhän vuoksi, lahjaostoksilla. Sesongin ulkopuolella minulle riittää paljon pienempi valikoima avoimia kauppoja.

Kansanedustaja mainitsi myös, että katolisissa maissa kaupat ovat kiinni sunnuntaisin, lepopyhä todella pyhitetään. Ei näin ole joka paikassa, aika monessa paikassa Keski-Euroopassa kaupat saavat pitää ovensa sunnuntaisin auki. Samoin on myös Aasiassa, Kiinassa ja Intiassa sunnuntai on monelle perheelle ainoa päivä, kun voidaan viettää yhteistä aikaa kaupungilla. Suomalaisittain perhe voisi ehkä viettää enemmän yhteistä aikaa kotona kuin kaupungilla, mutta voihan olla että mahdollisuus hoitaa osa ostoksista sunnuntaisinkin suo viikolla paremmin aikaa esimerkiksi yhteisillä päivällisille.

Tai sitten meidän pieni perheemme on vain poikkeusesimerkki tässäkin asiassa :)

Ei kommentteja: