Sivut

keskiviikkona, heinäkuuta 15, 2009

Hole in one!

Tämä päivä jää mieleeni varmaan lopullisesti golf-urani toistaiseksi hienoimpana tapahtumana! Löin tänään Messukylän 9-reikäisellä kentällä hole in one -lyönnin, kerralla kuppiin, väylällä 8 missä myös viime vuonna tein ensimmäisen birkkuni. Mieletön fiilis!

Koko kierros oli sujunut ennen tuota kohtuullisesti, tuplia oli toki tullut, mutta myös yksi par. Valitsin mailani sen par-lyöntiin johtaneen väylän perusteella, siinä rauta 5:llä oli mennyt 151 metrinen väylä pikkuisen pitkäksi, lipun ohi oikealle puolelle. Tämä 8. väylä oli 145 metriä, joten otin rauta 6:en. Mietin jopa rauta 7:ä, mutta ajattelin ottaa sitten svingin vain rauhallisemmin tuolla 6:lla. Ja svingi onnistui, pallosta näki heti että hyvin lähti. Pelikaverit, A ja kaksi uutta pelituttavuutta, sanoivat kaikki heti, että hieno lyönti, hyvin menee. Ja lippua kohti se laskeutui, suoraan lipun suuntaisesti. Pallo tuli alas pari metriä ennen reikää, siinä hötäkässä jäi katsomatta missä oikeastaan alastulo olikaan, ja rullasi suoraan kuppiin. Voi sitä riemua, pelikaverit huusivat hekin aivan tohkeissaan, yläfemmat raikasivat ja halauksiakin vaihdettiin. Ei jäänyt epäselväksi muillakaan lähiväylillä mitä tapahtui.

Viimeinen reikä jännitti melkoisesti, mutta onnistuin tuomaan sen tuplalla maaliin. Klubilla oli kuohuvaa kylmässä, joten peliseurueemme sai muistella hienoa hetkeä tovin terassilla.

En tiedä mikä tänään oli erilaista kuin aiemmin. Parin viikon tauko, reilu puolen tunnin kiireetön harjoittelu vai upouudet kengät?

Ei kommentteja: