Olipa hieno formula-kisa! Todella erilainen kisaviikonloppu niin pitkästä aikaa, ettei tule heti mieleen vastaavaa. Toki ensimmäinen vajaa tunti kisalähetystä ajeltiin turva-auton perässä ja ehdin jo kirota koko kisan tuhoon tuomituksi, kunnes vihdoin alkoi kilvanajo! Ainoa huono puoli lopputuloksessa oli, että nyt näyttää todella vahvasti siltä, ettei mestaruus vieläkään lähde Räikkösen Kimin matkaan, vaan sen vienee melko varmasti kukkopoika Hamilton.
Mutta olipa hienoa katsella loppukisaa! Oikeat kuljettajat erottuivat joukosta, varsinkin huvitti ne jotka käveltyään kuka mistäkin kohtaa rataa oman autonromunsa luota haukkuivat kisan ja moittivat olosuhteita. Samaan aikaan muutamat kuljettajat kuitenkin ajoivat oikeasti pisteistä kilpaa ja maaliin asti, käymättä välttämättä edes kovin kaukana radan reunamilla. Taisi Kovalainenkin pysyä radalla koko ajan, ja Kimikin sai autonsa aina takaisin. Totta kai on pakko myöntää, että aika vaaralliselta kisa varsinkin aluksi näytti. Takana ajaminen ei varmaan ollut helppoa, näkyvyys oli nolla. En tiedä oliko ennuste sitten sellainen, että vaarana oli koko kisan peruuntuminen pelkän aloituksen siirtämisen sijaan.
Mestaruus taitaa silti olla mennyttä. Jotenkin en olisi halunnut suoda Hamiltonille mestaruutta nyt, vaikka kaveri on kieltämättä lahjakkain F1-kuljettaja todella pitkään aikaan, suomalaisetkin huomioiden. Miehen muut toimet eivät ole jotenkin vakuuttaneet, ehkä hän muistuttaa liikaa Schumacheria hieman jopa ylimielisillä lausunnoillaan. Vai miten muuten pitäisi tulkita se, että hän katsoo asiakseen kommentoida julkisuudessa, että hänen tallikaverinsa pitäisi ajaa ensi vuonna jossain muualla kuin hänen kanssaan samassa tallissa jne.?
Joka tapauksessa olin iloinen Kovalaisen puolesta. Nyt kun vielä saataisiin ensi vuoden kuviot muuten selville tallipaikkojen suhteen niin homma olisi kunnossa. Ferrari voisi jo keskittyä ensi vuoden autoon ja tuoda sieltä sellaisen luotettavuus-hirmun ettei tosikaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti