Kimi Räikkönen voitti (vihdoin) F1-luokan maailmanmestaruuden! Eilinen kisa oli todella hieno ja jännittävä, ja päättyi Kimin kannalta loistavasti. Oikeudenmukaista on myös se, että kaudella eniten voittoja ottanut kuljetta myös vie mestaruuspokaalin, vaikka nykyinen pistelaskusysteemi mahdollistaakin jotain muutakin.
Lewis Hamilton sortui hieman jännittämiseen ja ehkä yliyrittämiseen, sillä hänelle olisi riittänyt oman, varman kilpailun ajaminen. Alonson taakse olisi voinut suosiolla jäädä, mutta tämä ei voitontahtoiselle Britille riittänyt. Varmaa on, että Hamiltonista kuullaan vielä, hän tulee ottamaan mestaruuden lähivuosien aikana.
Voiton soi Räikköselle kyllä muutenkin kuin suomalaisnäkökulmasta. Mies on ollut radan nopein ja kovin kuski vuosia, mutta mestaruutta ei ole tullut vaikka se oli pari kertaa jo todella lähellä. Nyt se tuli, vieläpä käsittämättömän tuurin kera, sillä kukapa olisi uskonut, että Hamilton ajaa kisassa välillä myös viimeisenä?
Ylipäätään, kisa oli niin jännittävää autourheiluviihdettä, että ei paremmasta väliä! Harmitti, kun sykemittarini on rikki enkä voinut seurata millaisissa lukemissa syke kävi, koko kisan ajan sai kuitenkin niin jännittää. Voi vain kuvitella millaiset fiilikset Kimillä oli kypärän sisällä ruutulipun heiluttua, koska odottaa piti vielä jonkin aikaa muiden tuloksia.
Myönnän, en jaksanut toivoa mestaruutta. Tämä kuitenkin oli hyväksi puhtaasti Kimin kannalta, sillä joka ainoa kerta, kun olen odottanut voittoa, oli kyseessä sitten jääkiekko, jalkapallo tai F1, ja laittanut skumppapullon jääkaappiin kylmenemään, on tuloksena ollut tappion karvas kalkki. Nyt en uskaltanut voitonjuhlia järjestellä etukäteen, nautin vain tölkillisen alkoholitonta olutta Kimin kunniaksi :). Onnea Kimi, tästä on hyvä jatkaa puolen vuoden päästä!
maanantaina, lokakuuta 22, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti