Sivut

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Erilainen Wappu


Tulipa vietettyä täysin erilainen Wappu kuin koskaan aikuisikäni aikana. Ei kaupungilla notkumista, ei patsaan lakituksen katsomista ja eikä skumppaa. Ei ilmapalloja eikä serpentiiniä (olisi ehkä ollut veren kerjäämistä nenästä...), sentään muutama donitsi ja pikkuisen simaa :)

Sen sijaan tuli leikittyä Wappu-aatto pennun kanssa, noustua Wappuaamuna puoli kuudelta ekan kerran ulkoilemaan ja tehtyä kahdeksan maissa kävelylenkki Pyhäjärven rantaan. Aamu oli viileähkö mutta kaunis. Järven rannalla kiitin pentua siitä, että sen ansioista sain kokea tämän hienon ja rauhallisen aamutunnelman.

Öisin voisin kuitenkin nukkua hieman enemmän. Yhtenäkään yönä ei ole saanut nukkua läpi yötä rauhassa, ja herätys on pyhäpäivistä piittaamatta puoli kuudelta. Aikaisen herätyksen vielä kestää, jos sitä ennen saisi edes nukkua.

Hieman myös ollaan jo katsottu kuka on pomo tässä perheessä. Olen mielestäni vielä toistaiseksi voiton puolella, tosin voin käyttää kokoeroa hyväkseni. Välillä Jasu tekee juuri sitä mitä kiellettiin (kuten kuvassa), välillä ollaan niin mieliksi että.

Ei kommentteja: