Sivut

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Tasonmittausta..

Tästä on tulossa urheilublogi. Näin ei pitänyt käydä, mutta jotenkin se vain lipsahti niin. Tosin kevättä kohti tilanne voi muuttua, ellei Formuloissa jatku Räikkösen menestys. En voi luvata mitään...

Joka tapauksessa, olin eilen katsomassa Jääkiekon SM-liigan Playoff-ottelua Tappara-Blues. Tappara otti pataan Bluesilta 1-7. En ole ikinä ollut todistamassa paikan päällä niin huonoa ottelua kuin eilinen oli. Järkyttävää. Maalivahti Nikkilällä oli todella huono ilta, ensimmäinen laukaus maalia kohti ja peli oli Bluesille 0-1 29 pelisekunnin jälkeen. Ja lisää seurasi. Jostain syystä valmentaja ei kuitenkaan kokenut, että maalivahtia olisi pitänyt vaihtaa, vaikka ensimmäinen erä päättyi 0-3. Vasta toisen erän jälkeen, kolmannen alkuun Lehto luisteli maalille. Tilanne oli tuossa vaiheessa jo 1-6.

Bluesin kannattajat heiluttelivat omassa päädyssään isoa lakanaa jossa luki "Ahdistuksesta voimaa". Sekään ei auttanut Tapparaa. Melkein huvitti, kun Tapparan tavallisesti vastustajan jäähyille soittama "Mikä on kuin ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu" -laulu alkoi soida kolmannennessa erässä Bluesin kannattajien toimesta heidän päädyssään. Tilanne oli jotenkin niin kuvaava.

Toisen kerran elämässäni poistuin ottelusta kesken pelin. Jäi tosin vain 2 minuuttia loppuun aikaa, mutta kuitenkin. Oikeasti, pelattiin kolmatta Playoffs-ottelua, voitot olivat tasan ja oli Tapparan kotipeli! Olenko vanhan koulukunnan kasvatteja, kun minusta tuossa tilanteessa ei kuulu ottaa turpaan kaverilta noin rumasti? Tapparan jengi pelasi kohtuullista peliä ekassa erässä, mutta maaleja ei vain tullut, ja lisäksi pakit olivat välillä melkein hyökkäyksen kärkenä. Pahinta oli, että lukuisista ylivoimatilanteista huolimatta (tuomarillakaan ei ollut paras päivä, molemmin puolin) vain alivoima maali päästettiin. Viivamiehet eivät laukoneet, kaikki pakoilivat vastuuta. Valmentaja Urama yhtä lailla kuin kenttämiehet, hänen olisi pitänyt puuttua tilanteeseen jotenkin. Pelin aikana valmentaja voi yrittää herätellä joukkuettaan, ja kun maalivahdilla selkeästi on todella huono ilta, myös vaihtaa hänet pois ennen kuin itseluottamus menee lopullisesti.

Sattuu.

Suhteestani Tapparaan voisin kirjoitella enemmänkin paremmalla aikaa. Piti vain päästää ahdistusta ulos...

Ei kommentteja: