Nyt se on tapahtunut. Väistämätön on nyt tapahtunut. Suomen jääkiekkomaajoukkue on piessyt USA:n 2000-luvulla niin monta kertaa, ja vielä kaksi kertaa peräkkäin MM-kisojen kuolemanpelissä, että asian täytyi joskus kääntyä toisin päin.
Minusta joukkueen matka katkesi Valko-Venäjälle kärsittyyn tappioon. Edellisenä päivänä pelasimme tasan varsinaisella peliajalla Slovakian kanssa, jonka peli perustui pääasiassa oman siniviivan sumputukseen viidellä miehellä. Siihen Suomen joukkue ei löytänyt ratkaisua peliajalla. Valko-Venäjä hoito homman samalla tavalla, mutta lisurina vielä ennätysnopea maali Suomen verkkoon. Toista tappiota samalla pelitekniikalla ei olisi saanut ottaa, lääkkeet oman pelin pelaamiseen olisi pitänyt löytää. Siinä mielessä en ymmärrä Suomen joukkueen joidenkin pelaajien puheita "tosipelien" alkamisesta vasta Kanada-pelissä, kun edellisessä otteluissa tuli tappio ja jatko-aikavoitto.
USA-pelissä oli puolitoista erää hyvää kiekkoa. Se perisynti, vastustajan maalivahdin sankariviitan asettelu, tuli toki tehtyä, mutta silti Suomi pelasi omaa peliä. Jokin käsittämätön munaus kuitenkin pelaajien päässä tapahtui, kun yhtä turhaa jäähyä seurasi kaksi peräjälkeen.
Rinne pelasi turnauksen parhaan pelinsä. Tehdyt maalit eivät olleet maalivahdin vika ja mies teki monta hyvää torjuntaa. Kaikenkaikkiaan porukka pelasi hienosti ja mallikelpoista kiekkoa, mutta kaverit olivat vaan parempia. Tällä kertaa.
Hyvää antia oli myös se, että katsoin pelin pubissa ulkomaalaisten työkavereiden kanssa. Ehkä sekin auttoi hillitsemään tappion aiheuttamaa mielipahaa... :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti